Elämä pelkoineen on oppimismatkaa

Vakavasti traumatisoituneelle hammashoitopelkopotilaalle oppimismatka itsen tiedostamiseen voi olla pitkä ja hän tarvitsee siihen osaavaa tukea. Pelkäävän on löydettävä kokemuksellisen oppimisen kautta turvapaikka omassa kehossaan. Onneksi pelkojen takana ei läheskään aina ole vakavia traumoja.  Monet hammashoitopelkoon liittyvät käyttäytymismallit ovat opittuja, ymmärrettäviä kehon selviytymisyrityksiä hankalasta tilanteesta. Hammashoitopelko on kehon oppima käyttäytymismalli ja siitä on mahdollista oppia myös pois. Kehollamme on viisautta, jota kannattaa kuunnella ja harjoitella ymmärtämään. 

Elämme tällä hetkellä mielenkiintoista tieteiden integraation aikaa. Tästä johtuen näkökulmamme hammashoitopelkoon on avartumassa.

Tämän hetkistä  käsitystäni hammashoitopelosta traumaperäisenä ahdistuksena valaisee seuraava kuva:

Kuvassa traumana hammaslääketieteellinen toimenpide. Toki traumatausta hammashoitopelolla on usein huomattavan paljon laajempi. Takana voi olla lapsuuden kaltoinkohtelua, kiusaamista, sijaistraumatisoitumista jne. Kuva muokattu Sheela Rajan (2012) kirjasta Trauma and PTSD.
Traumatutkijan Bessel van der Kolkin *) mukaan rationaalisilla, ”järkevillä” analysoivilla aivoillamme (dorsolateraalinen kuorikerros) ei ole suoraa yhteyttä tunneaivoihin, jossa traumaattiset muistot sijaitsevat. Sen sijaan aivojen itsensä tiedostamisen keskuksella (prefrontaalinen kuorikerros) on.

Huonosti tiedostettuja, tarkempia muistoja voi tavoittaa muuntuneissa tajunnan tiloissa eli meditatiivisissa, hypnoosi- ja taiteellisissa flowtiloissa. Näissä tiloissa siis voimme oppia rentoutuneena itse tiedostamaan itseämme. Voimme muuntuneissa tajunnan tiloissa tuntea rennon vapaasti, mitä tunnemme. Siksi näissä tiloissa on mahdollista ”eheyttää” eli ”integroida” traumojen pirstomaa itseämme.

Sydämen tähän kuvaan lisäsin siksi, että integraatiota kannattelee aina lempeä ja turvallinen läsnäolo, jota romantikko voisi kutsua vaikka kaiken hyväksyväksi rakkaudeksi. Terapiassa se on terapeutin hyväksyvä asenne.

Jotta kokemus voi integroitua itsehoidollisesti, täytyy ihmisellä olla riittävän vahva turvallinen ja kannatteleva minuus ottamaan vastaan mieleen nousevia tuskallisia tunteita. Siksi vakavasti traumatisoitunut henkilö hyötyy ja saa turvaa terapiasta, mikäli itse ei löydä levollisuutta ja vakautta itsensä tiedostamiseen.

Tietoisen läsnäolon eli mindfulness-harjoitukset, joissa oma tietoisuus otetaan tarkkailun kohteeksi, voivat olla vakavasti traumatisoituneille hyvin ahdistavia. Terapeutti antaa hänelle maadoittavan tuen ja rohkeuden kipeiden asioiden kohtaamiselle. Hammaslääkärikin voi olla potilaalleen maadoittaja. Hänen ei kuulu, ilman asianmukaista koulutusta, lähteä prosessoimaan tunnetiloja. Silti jo se, että hän on hyväksyvästi läsnäoleva maadoittaja kliinisten toimenpiteiden yhteydessä, voi estää potilaan uudelleen traumatisoitumisen!

Koulutuskulttuurimme on ollut rationaalisen, ulospäin suuntautuvan järjen (dorsolateraalinen kuorikerros) kouluttamista. Meitä ei ole opetettu käyttämään aivojemme kokemuksia yhdistävää osaa, jonka ”treenaamisen” kautta sisäisten kokemusten aistimis-, havainnointi- ja integroitumistaitomme kehittyvät. Tämä kokemuksiamme yhdistävä aivojen osa kehittyy yleensä luontaisesti vahvaksi, silloin kun lapsi on saanut kaiken sen huomion, hyväksynnän ja rakkauden, joka hänelle kuuluu. Jokainen kaltoinkohdeltu lapsi tulee kalliiksi yhteiskunnalle, koska hän hukkaa helposti kokemuksensa ohjauskeskuksen. Tämän seuraukset aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja kuormittavat sote-palveluita.

Huonosti tiedostamamme muistot, jotka nousevat tilannetriggereistä (kts. kuva), on tallennettu kehomuistiimme. Jotta voimme oppia tulemaan toimeen näiden kehollisten, autonomiseen hermostoon kirjoitettujen muistojemme kanssa, hyödymme siitä, että  oppimme säätelemään kehollisia reaktioitamme. Jälleen de Kolkin sanoin, kun opimme hengittämään oikein ja säilytämme suhteellisen rentouden tilan muistellessamme kivuliaita ja kauheitakin muistojemme, mahdollistuu toipuminen. Tähän hypnoosinkin voidaan ajatella perustuvan.

Monissa traumaterapiamuodoissa, hypnoterapiassa, terapeuttisessa taiteessa ja kehollisissa terapeuttisissa menetelmissä lisätään itsetiedostamista. Menetelmissä saatetaan turvallisesti, symbolisesti ja vertauskuvallisesti, onnelliseen päätökseen kehoomme lukoiksi jääneitä keskeneräisiä muistoja. Itsehoidoista turvallisimpana pidän juuri tunteiden taiteellista ilmaisua. Ihmiset ovat kautta aikojen työstäneet tunteitansa taiteellisissa flow-tiloissa vertauskuvallisissa, vaikkapa runollisissa muodoissa.

Oma lempilapseni on terapeuttinen taide. Luovassa flow-tilassa, jonka rinnastan ”itsehypnoosiin”, on mahdollista prosessoida rentoutuneena huonosti sanoitettuja kehollisia kokemuksia taiteen tarjoamassa turvapaketissa. Taiteen avulla ihminen voi löytää metaforien ja symbolien avulla yhteyden huonosti sanoitettuihin tunnetiloihin. Tähän kun yhdistää vielä maadoittumisen opettamisen ja voimavaratilojen vahvistamista, niin ihmisen on mahdollista päästä pitkälle itsensä tiedostamisessa.

Taiteella ja lääketieteellä on ollut kautta aikojen rakkaussuhde.

13754307_964478906994487_2221002046924612356_n

Ei ole sattumaa, että hypnoosia on käytetty hyväksi paitsi parantamisessa myös oppimisprosesseissa. Hypnoosi mahdollistaa kokemuksellisen oppimisen ja sellaisten kokemusten sanoittamisen, jotka ovat esitietoisessa eivätkä tietoisessa muistissa. Bessel van der Kolk kiinnittää huomionsa myös tähän: hypnoosi voi tuottaa levollisuuden tilan, jossa potilaat voivat tarkkailla traumaattisia kokemuksiaan ilman että he musertuvat kokemuksensa alle.

Traumojen itsetyöstämisessä on aina riskinsä. Ihminen voi uudelleen traumatisoitua ja luovat prosessit voivat viedä vaikkapa psykoosiin. Näitä riskejä ei pidä kuitenkaan liioitella. Kalliimmaksi yhteiskunnallemme käy elämäntapa, jossa ihmisen itsensä oman itsen tiedostamisen taitoja, itseohjautuvuutta ja omavoimaisuutta ei kehitetä. Mitkä mahtavatkaan olla nykyiset kustannukset siitä, etteivät ihmiset kykene turvallisen ympäristön ja itsetiedostuksen puutteessaan ohjaamaan omaa tietoisuuttaan, tunteitaan ja terveyskäyttäytymistään.

Tämän päivän ongelma on, että ammattiapu alkaa hinnaltaan olla sellaista, että yhä harvempi pystyy sellaiseen hakeutumaan. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että kehitämme yhä enemmän psykoedukatiivisia kokemuksellisen oppimisen ryhmiä ja itseapu-sivustoja, joiden kautta ihmiset saavat asiatietoa ja kokemuksellisia harjoituksia. Niiden avulla he voivat kehittää aivojensa etuosaa. Nykyään puhutaan neuroplastisuudesta eli aivojen muovautuvista ominaisuuksista. ”Meditatiivisella aivojumpalla” voimme muovata hermoratojamme: siirrymme vahingollisista, kärsimystä aiheuttavista tiloista kohden eheämpiä, voimaantuneita tiloja.

Toivon mukaan saamme myös yksilöterapian rinnalle parantavia terapeuttisia yhdessä oppimisen ryhmiä. Psykiatri James Gordon on tehnyt pioneerityötä traumatisoituneiden ihmisten parissa auttaen heitä terapeuttisissa luovissa kokemuksellisen oppimisen ryhmissä.


De Kolkin *) mukaan traumatisoituneet ihmiset kadottavat kyvyn leikkiä. Mielikuvitus ja luovuus kuuluvat terveen yksilön ja yhteisön elämään. Pelkäävän ihmisen ongelma usein on, että hän ei osaa käyttää mielikuvitustaan itseään eheyttävästi, vaan vahingollinen mielikuvitus käyttää häntä.

Olen sitä mieltä, että hammashoitopelosta ei parannuta samalla tavoin kuin jostain sairaudesta. Se kun ei yleensä ole mikään sairaus. Sen sijaan ihminen voi oppia tulemaan toimeen erilaisten tunteittensa kanssa siten, että ne eivät kaadu musertuvina päälle.

Bessel van Kolkin kirjan ajatuksia (The Body Scores the Mind)  peilinä käyttäen, viestinä traumoista kärsiville hammashoitopelkoisille potilaille:

  1.  Vaikka pelkäät, voit oppia rauhoittumaan ja rentoutumaan.
  2.  Voit oppia pysymään rauhallisena ja levollisena, vaikka mielikuvat, ajatukset, ulkopuoliset äänet ja fyysiset tuntemukset herättävät muistoja menneisyydestä.
  3. Voit oppia tuntemaan itsesi täydellisen eläväksi tässä hetkessä ja kohtaamaan läsnäolevasti toisia ihmisiä, myös hammashoitohenkilökuntaa.
  4. Ihminen voi oppia olemaan rehellinen itselleen. Hän voi oppia tulemaan toimeen itsensä kanssa, ilman salaisuuksia. Kaikkia salaisuuksia ei ole hyvä avata inhorealistisesti, vaan niille voi antaa lempeän metaforisen muodon.

Itse toivon lisää ryhmämuotoista apua traumatisoituneille ihmisille, myös hammashoitopelosta kärsiville. On mahdoton yhtälö, että kaikki apua tarvitsevat pääsisivät yksilöterapiaan.

*) Bessel van der Kolk on tehnyt myös mittavaa työtä joogatutkimuksessa. Kehollisilla menetelmillä, lisäten kansalaisten kehotietoisuutta,  on mahdollista vaikuttaa suoraan tunnetiloihin ja mieleen. Tällä hetkellä monet ihmiset elävät vain ”päässään”,  eivät kehossansa, mikä tekee tunnekokemuksista ohuita.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s