Sote-soppa hammashoidossa tarvitsee uuden reseptin?

Soten kriisi ja ihmiskäsityksen laajentaminen

Traumatietämys on parhaillaan räjäyttämässä ymmärrystämme ihmisestä.

Psykiatri Antti Leikola kirjoittaa: Trauma-dissosiaatio viitekehyksen kautta myös vanhanaikainen kartesiolaisuus, eli mielen ja ruumiin välinen jyrkkä erottelu vetää viimeisiä hengenvetojaan ennen väistymistään. Uusi näkökulma mahdollistaa käytännönläheisemmän tieteenkehityksen… Emotionaalinen trauma ei ole pelkästään psykiatrian sisäinen vaan tärkeä koko yhteiskuntaa koskeva asia. (Viisi naista, sata elämää 2016) Traumat koskettavat myös meitä, hammashoidon ammattilaisia esimerkiksi hammashoitopelon ja oman empatiaväsymyksen muodossa.

Terveydenhoito, ja sen mukana myös lääketiede, ovat tällä hetkellä kriisissä. Ne ovat paitsi taloudellisessa, myös uskomus- ja arvokriisissä. Olemme oppineet, että kaiken hoitamisen tulisi perustua näyttöön perustuvalle tiedolle. Tiedämme samalla, että sen tulisi perustua myös yhteisöllisyydelle, ihmisen arvostukselle ja hänen ainutkertaisuutensa kunnioitukselle. Yhä useampi ruohonjuuritason auttaja on oivaltanut, että hoitohenkilökunnan empaattinen, hyväksyvä läsnäolo, aktivoi potilaan omia parantavia psyykkisiä voimavaroja ja samanaikaisesti parantaa myös hänen immuunivastetta.

Me ”kovan tieteellisen näytön” edustajat joudumme vähitellen avaamaan silmämme laajemmalle ihmiskäsitykselle, moniammatilliselle yhteistyölle ja kokemukselliselle näytölle. Esimerkiksi tietoisuustaidoista ja luovasta itsehoidollisesta kirjoittamisesta on molemmista tuhansien vuosien kokemuksellinen näyttö. Niiden avulla voimme oppia säätelemään omaa autonomista hermostoamme, stressiämme — myös traumaperäistä stressiämme.

Henkilökohtaisesti otan kiitollisena vastaan sen, että terveydenhoidon ammattilainen saa jälleen puhua myös omasta kokemuksestaan. Monet aikamme lääketieteen edelläkävijät kuten Jon Kabat-Zinn, rohkaisevat meitä käyttämään hoitamisessa kiellettyinä tabuina pidettyjä käsitteitä, kuten rakkautta ja myötätuntoa.

Soten alistavat hierarkiat rakenteiden natisevat vanhuuttaan

Eikö annattaisi nyt pysähtyä sotessa miettimään, kuinka paljon Suomen teveydenhoidonjärjestelmässä vielä vanhakantaista, hierarkkista, alistavaa ja esineellistevää asennetta ja vuorovaikutusta. Kuka määrittää potilaslähtöisen hoitamisen? Potilas ja hänen yhteistyökumppaninsa sotessa vai asiantuntijoiden ohjaamat byrokraatit, etäällä, työpöytiensä äärellä?

Vaikuttaa huolestuttavasti siltä, että yhä useammalta terveydenhoidon ammattilaiselta on katoamassa usko omiin, toimintaa sääteleviin, rakenteisiin (Valviira, Kela). Ne tuntuvat lian monissa tapauksissa ohjaavan terveydenhoidon ammattilaisia normatiiviseen, yksisilmäisiin hoitokäytäntöihin, tehokkuusajatteluun, ammattikuntien saavuttaminen etujen ylläpitämiseen eivätkä ne vaikuta enää ajavan aidosti potilaan etua. Ne syövät myös ammattilaisen oikeutta ja luottamusta omaan ammatilliseen kokemukseen ja potilaskohtaiseen harkintaan.

Minun sisintäni raastaa monta kysymystä. Onko hallintarakenteet rakennettu pönkittämään ammatillisia karsinoita ja yksisilmäitä taloudellista ajattelua? Palvelevatko ne aidosti potilaan hyvää? Olemmeko rakentamassa rahastusjärjestelmää, joka hienosti palvelee talouskasvua, ja osakkeen omistajia, mutta yhä huonommin potilasta?

Tarvitsemme toki säätelyjärjestelmää, mutta on pidettävä huoli, että se on sellainen, että meidän kansalaisten usko ja luottamus siihen säilyy. Olemme potilaslähtöisessä terveydenhoitojärjestelmässä potilaittemme yhteistyökumppaneita. Aidosti potilaslähtöisessä hoitamisessa päätöksenteko on lähellä ihmistä.

Terveys ei ole vain henkilökohtainen asia

Paljon pahonvointia, kärsimystä ja jopa sairautta aiheuttaa se, että ihminen ei tule kohdatuksi. Terveyteemme liittyvät ongelmat eivät ole vain omiamme, vaan monet niistä ovat seurausta kollektiivisista ongelmista, kuten pirstoutuneista yhteisöistä, lapsuuden kaltoinkohtelusta ja esineellistävästä ihmiskuvasta. Hammashoitopelkoiselle vastaanoton esineellistävä, kylmä, kliininen tunneilmasto, voi olla ”triggeri” alistavan lapsuudenympäristön tunneilmapiirin. Se voi herättää kipeitä takaumia.

Kautta aikojen hyvät (hammas)lääkärit ovat, usein tiedostamattaan, oivaltaneet myötätuntoisen läsnäolon ja kanssa kulkemisen merkityksen hoitotyössä. Nyt kannattaisi pysähtyä miettimään, miten pidämme huolen siitä, ettei Suomen taantumuksellinen, rakenteissa pesivä medikalisaatio, tee terveyden- ja sairauden hoitamisen organisaatioista, kylmiä toimenpidetehokkaita tempputehtaita. Pahimmassa skenaariossa yhä enenevässä määrin yhteisöllisiä ongelmia, kuten lapsuuden kaltoinkohtelun (ACE) ja traumojen (usein vieläpä järjestelmän jäsenten aiheuttama) tuottamaa pahonvointia siirretään erilaisin diagnoosein potilaiden kannettavaksi.

Vastalääkettä medikalisaatiolle on rakentaa traumatietoisella hoitamisella, ”antitraumaattinen” lempeä ja turvallinen hoitokulttuuri. Sen ilmapiiri rakentuu yhteisöllisyydelle ja hyväksyvällä läsnäololle, aidolle empaattiselle kohtaamiselle ja kumppanuudelle. Olemme kaikki täällä yhteistyössä rakentamassa, vähillä resursseillamme, parempaa järjestelmää kaikille kansalaisille.

Kyllä, kliininen, kylmä tempputehdas, voi näyttää tulokselliselta ekonomistien tilinpäätöksissä. Se voi olla myös pahimmillaan tehokas itseään ruokkiva järjestelmä. Se saattaa tuottaa tehokkaasti uusia taakkoja ja lisäongelmia potilaille. Ei tarvitse olla Antti Leikola ymmärtääkseen, että hammashoidon kustannuksia nostaa huomattavasti juuri lapsuudessa kaltoinkohdellut, usein syrjäytyneet ihmiset. Nämä kärsivien purukalusto ei parane vain lääkkeillä ja hammaslääketietellisillä tempuilla. He tarvitsevat kipeästi moniammatillista apua.

Hammashoitopelko paljastaa pirstoutuneen soten ongelmat

Traumatisoituneiden, pelkäävien potilaiden hoitaminen vaatii paljon aikaa ja se vie rahaa, eikä heistä vastuunottamista voida vierittää pelkästään hammashoitohenkilökunnalle. On sitäpaitsi eettisesti kyseenalaista toimintaa, että näitä ihmisiä rahastetaan kallein nukutushoidon, joista Kelan korvaukset ovat minimaalisen pienet. Heille olisi kyettävä tarjoamaan samanaikaisesti moniammatillista apua ja tukea. Hammashoidon karsinoiminen terveydenhoidon erillissaarreekkeeksi tekee kokonaisvaltaisen hoitamisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.

Hammashoitopelossa korostuu ongelmat, jotka juontavat siitä, että hammashoito on historiallisista syistä kasvanut rakenteellisesti omaksi osa-alueekseen. Juuri pelkäävät tarvitsisivat laajempaa ihmiskuvaa, omien tieteen rajojen ylittämistä.

Minun on vaikea ymmärtää, miksi sote-uudistuksessa sitä ei haluta liittää hammashoitoa kiinteämmäksi osaksi muuta järjestelmää. Hammashoidon karsinoiminen vaikeuttaa todellisen ennaltaehkäisevän työn tekemistä, puuttumista hammashoitojärjestelmää kuormittavien ihmisten pahoinvoinnin, tyypillisesti traumaperäisiin, juuriin.

Mikäli haluamme todellisia säästöjä terveydenhoidon, myös hammashoidon kustannuksiin, tulisi meidän pitää hyvä huoli lapsista ja lapsiperheistä. Jälleen lainaten Leikolaa: Hermostollisen muovautuvuuden yleisten periaatteiden mukaan lasten persoonallisuuden rakentumiseen vaikuttavat ennen kaikkea heidän kasvuolosuhteensa ja sosiaaliset vuorovakutussuhteensa. Kukaan ei voi olla itse vastuussa siitä, millaiseen ympäristöön, perheeseen tai yhteisöön hän syntyy. Syrjäytymisen ja lapuudenkaltoin kohtelun ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen niiden seuraamuksiin, toisi suurimmat ennaltaehkäisevät säästöt terveydenhoitoon, myös hammashoitoon.

Sotejärjestelmä ei voi vierittää lapsuuden kaltoinkohtelun seuraamuksia, kun se ilmenee rapistuneena hampaiston, vain hammashoitohenkilökunnan harteille. Tarvitsemme sairauksien ennaltaehkäisyyn tehokkaat moniammatilliset verkostot, esimerkiksi sosiaalitoimen ja psykoterapeuttisen tuen. Näiden kaltoinkohdeltujen ihmisten ensisijainen ongelma kun ei ole hampaissa, vaikka se ilmeneekin niiden vaurioina.

Voin kertoa omasta kokemuksesta, että hammashoitopelkoisen hoitaminen on aikaa vievää ja raskasta työtä. Kun hammashoitohenkilökunta tekee sitä erillisenä yksikkönä, ilman moniammatillista tukea, se on myös turhauttavaa ja joskus myös henkilökuntaa traumatisoivaa. Usein on niin, että hammaskalustosta ei tule koskaan valmista, koska ongelman traumaperäisiin juuriin ei tartuta. Lisäksi hammaslääkäri/suuhygienisti joutuu kohtaamaan omia kipeitä tunteitaan, minkä vuoksi helpoin tie, on yrittää luovia näistä potilaista vain mahdollisimman nopeasti eroon. En haluaisi nähdä tätä ilmiötä uudessa sotejärjestelmässä.

Ratkaisut yhteisöllisestä ajattelusta ja traumainformoidusta hoitamisesta

Paljon pahonvointia, kärsimystä ja myöhemmin myös stressiperäistä fyysistä sairautta aiheuttaa se, että ihminen ei tule kohdatuksi. Se voi jo alkaa lapsuudesta, kaltoinkohtelusta, tietämättömistä ja taitamattomista vanhemmista ja vaikkapa koulukiusaamisesta.

Ehkäpä sisällissodan ja maailmansodan jälkeiset sukupolvet ovat selvitäkseen arjesta joutuneet pakenemaan traumojaan siinä määrin, että olemme rakentaneet epäterveen yksilökeskeinen medikalisaatiokulttuurin, jossa ei ole kyetty kohtaamaan kipeitä omia ja potilaan kokemuksia ja tunteita. Vanhemmat sukupolvesta toiseen eivät ole kyenneet riittävästi peilaamaan omia eikä lapsen sisäisiä kokemuksia.

Trauma pirstoo yksilön kehomielen. Ehkä tunnetaitojen puutteen ja traumataakkojen mukana emotionaalisesti kylmä, pirstounut rakenne, alistavine ja ojentavine hierakioineen, pesiytyi myös terveydenhoitoomme rakenteisiin. Traumaprosessit ovat paralleleja. Psykiatri Sandra Bloomin (Restoring Sanctuarity,2013) ne organisoivat yhtälailla ihmispersoonan kuin yhteisöjen rakenteita.

Emme ole vain geeniemme ilmentymiä, vaan meidän psykofyysinen hyvinvointimme muovautuu sosiaalisissa suhteissamme. Vaikka hammashoitopelko ilmenee henkilökohtaisena ongelmana, tai ratkaisukeskeisesti sanottuna, haasteena, se on pikemminkin suhteellinen. Se on seurausta enemmän traumahistoriastamme taakoista kuin vain geeneistämme. Tiedämme, että tyypillisesti hammashoitopelkoon liittyy lapsuuden kaltoin kohtelua ja/tai terveydenhoitojärjestelmän itsensä aiheuttamia traumoja. Meidän diagnostiikkamme kuitenkin rakentuu yksilökeskeiselle ajattelulle, jossa vieritämme ongelman vain yksilön harteille, mikä saattaa vain entisestään lisätä yksilön taakkakertymää. Meidän terveydenhoidon ammattilaisten täytyy oppia katsomaan asioita laajempina ilmiöinä, sairaiden yhteisöjen ja rakenteiden ongelmina.

Meillä on kummallinen järjestelmä. Autoritaarisella, kylmällä, esineellistävällä asenteellamme, me lääkärit/hammaslääkärit, saamme melko vapaasti kolhia ja traumatisoida asiakkaitamme. Traumojen hoitamiseen tarvitsemme vähintäänkin toisen alan loppututkinnon.

Mielestäni olisi aika ryhtyä pohtimaan, kuinka saisimme koko terveydenhoitojärjestelmämme traumainformoiduksi. Väitän, että tällä tehtäisiin suuria rnnaltaehkäiseviä säästöjä terveydenhoidon kustannuksiin, mutta myös inhimilliseen kärsimykseen.

Lopuksi

Kautta aikojen hyvät hammaslääkärit ja lääkärit, puhumattakaan hoitajista, ovat omanneet laaja-alaisen humaanin ihmiskuvan. Meidän tulisi pitää huoli, että se säilyy. Ehkä pitäisi tehdä eettinen ryhtiliike: pitää huoli siitä, että medikalisaatio ei tee terveyden- ja sairauden hoitamisesta materialistiselle tehokkuudelle rakentuvia tempputehtaita, joissa helposti myös oma työnilo katoaa.

Auttajan työ kutsumuksena ja sydämen asiana nostetaan jälleen arvoonsa. Hammaslääketieteellisen ihmiskuvan on laajennettava itseään kokemuksellisiin kehomielimenetelmiin ja moniammatilliseen yhteistyöhön. Aika on kypsä yhdistävälle lääketieteelle.

Kyllä. Sote-soppa tarvitsee uuden reseptin. Minusta keitoksessa on paha sivumaku. Ehkä se kannattaa heittää kokonaan kompostiin. Sotessa kuhisee ja asenteet muuttuvat kovaa vauhtia tällä hetkellä ruohonjuuritasolla. Instituutioidenkin on tultava lähemmäksi ihmistä, muututtava lempeimmiksi ja myötätuntoisemmiksi, mikäli ne eivät halua kokonaan menettää uskottavuuttaan.

Terveysongelmamme eivät ole vain omiamme, vaan ne ovat yhteisiä ongelmia. Hammashoitopelkokaan ei ole vain potilaan ongelma. Se on meidän kaikkien yhteinen inhimillisen olemassa olon ilmiö ja haaste.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s