Traumaherkästi tietoisuustaitoja

Henkilöille, joilla on traumaperäistä oireilua, voi olla vaikeaa ja ahdistavaa, joskus jopa uudelleen traumatisoivaa, tehdä mindfulness-harjoituksia. Lähes kaikilla meillä on joissakin elämän vaiheissa traumoja! Monelle lääketieteellinen hankala toimenpide, vaikea hampaan poisto, avioero tai vakava sairausdiagnoosi voi aiheuttaa hetkellistä tai pitempiaikaista traumaattista stressiä. Jotta traumojen oireista kärsivän henkilön tietoisuus avautuu täyteen kukkaan, tarvitsee hän muutakin kuin vain perusopastusta  tietoisuustaitoihin. Hän tarvitsee yhteisönsä tukea, ehkä terapia-apua ja hän saattaa hyötyä traumaherkästä eli traumasensitiivisestä mindfulnessista.

Kuten edellisessä blogiartikkelissani toin esille, epäonnistuminen mindfulness-harjoituksissa saattaa vain entisestään lisätä häpeän tunteita ja muutenkin jo turhan vahvaa itsekritiikkiä. Se voi vahvistaa trauman oireita. Pahimmillaan se voi johtaa vakavampaankin psyykkiseen oireiluun. Siksi on tärkeää aloittaa mindfulness-harjoittelu asiansa osaavan, traumainformoidun ohjaajan, vetämässä ryhmässä tai yhdessä terapeutin kanssa. Jos teet yksin harjoituksia, aloita varovaisesti ja opettele traumasensitiivistä eli traumaherkkää mindfulnessia.

Traumasensitiivisen mindfulnessin opettelu voi olla koko elämän kestävä polku. Muista, että maadoittavat ihmissuhteet ja harjoitukset ovat tärkeitä. Suosittelen myös oman henkisyyden syventämistä,  kehotietoisuutta kehittäviä menetelmiä (esim. jooga)  ja taideterapeuttisia ryhmiä, sillä niissäkin harjoitellaan hyväksyvää läsnäoloa omalla tavallansa. Ne tarjoavat  lempeitä tapoja käsitelleä kipeitä tunnetiloja. Minulle taiteellinen flow on hellävarainen tapa lähestyä epäsuorasti kipeitä asioita. Taiteen harjoittaminen, luova prosessi, voi olla tietoisuustaitojen harjoittamista, ”oivallusmeditaatiota”. Minulle taide on eräs tärkeä intuitiota kehittävä, tunneherkkä tietämisen tapa.

Alla olevan, traumasensitiivisen mindfulnessin viisi peruspilaria -jaottelun olen omaksunut David Treleavenilta (2018).

Viisi traumaherkän mindfulnessin peruspilaria:

1. Opetetaan ja harjoitellaan tunnistamaan, milloin tietoisuustaitojen harjoittaja on  toleranssiputken  (tässä YLE:n artikkeli aiheesta)  eli VIREYSTILAIKKUNAN SISÄLLÄ ja milloin sen ulkopuolella. Oireita ikkunan ulkopuolella olemisesta on fysiologian kiihtyminen (hyperventilaatio, säikky, poissaoleva, ”dissosioitunut”) tai jähmettyminen (jäykkä tai kasaanpainunut asento). Voimme eheyttää, ”integroida”, vaikeita kokemuksiamme vain ollessamme vireystilaikkunan sisällä. Ikkunan ulkopuolella kiihtymyksemme vie helposti elämäämme vain lisää kaaokseen tai jäykkyyteen: takerrumme epätoivoisesti vanhoihin toimimattomiin uskomuksiimme.

Vakavia kolhuja saaneelle henkilölle on vaikea oppia oman fysiologian säätelytaitoja ilman sosiaalista liittymistä toiseen ihmiseen eli ilman toista turvallista ihmistä (esim. terapeutti). He vaativat paljon tukea ja harjoitusta, pystyäkseen olemaan riittävän levollisessa tilassa, joissa he pystyvät oppimaan tunnetilojensa säätelyä ja olemaan kehossansa.

2. Traumat ovat traumaterpeutti Peter Levinen mukaan kuin muinaisen myytin, Meduusan silmät. Niihin ei saa heti katsoa suoraan, muuten pahimmassa tapauksessa kivetymme. Jos olet varomattomasti tietoisesti läsnä sisäiselle traumakokemuksellesi, se voi vyöryä hallitsemattomasti ylitsesi. Sitä pitää lähestyä varovaisesti ja/tai epäsuorasti. Trauma tekee sen, että refleksinomaisesti suuntaat huomiotasi toistuvasti tahtomattasi kipeisiin asioihin. Siksi on syytä opetella huomion keskittämistä asioihin, jotka VAKAUTTAVAT sinua.

Turvallinen sosiaalinen liittyminen muihin on tärkein vakauttaja. Voit myös löytää itsellesi ankkureita, joilla vakautat mielesi, joka karkaa traumaattiseen kokemukseen. Ankkurit ovat yksilöllisiä, mutta esimerkiksi huomion suuntaaminen johonkin kehon osaan tai aistimuksiin, esimerkiksi ääniin tai jalkapohjiin, voi olla ankkurina karkaavan mielen vakauttamiseen. Vakauttavaa on myös hyvä tietoisen läsnäoleva arki.

3. Eräs tavallinen tapa käsitellä sietämättömiä tunnetiloja, on dissosioitua, jolloin ihminen leikkaa itsensä irti tunteistansa ja kehostansa. Kun kehomme lähettää jatkuvasti rankkaa informaatiota, poistumme kehostamme, jolloin minimoimme stressimme. Se on oikeastaan ihmisluonnon kehittämä älykäs selviytymisen tapa. Tietoisuustaidoilla opetellaan vastakkaista toimintamallia: opetellaan  PITÄMÄÄN MIELI KEHOSSA.

Dissosiaation tunnistaa siitä, että henkilö on henkisesti poissaoleva, keskustelun teemat hyppivät asiasta toiseen, ja liikkeet ovat automatisoituneen näköisiä ja hän reagoi huonosti puheeseen. Dissosiaatio on jatkumo. Voimme olla täysin läsnä kehossamme tai täysin irti kehostamme ja kaikkea siltä väliltä. Vaikka tämä onkin älykäs selviytymisen tapa, se on samalla myös este tietoisuutemme eheytymiselle eli integraatiolle.

On hyvä opettaa tietoisuustaitokursseilla tunnistamaan dissosiaation oireita (vakavat häiriöt hyvä ohjata traumaterapeutille). Voimme auttaa hienovaraisesti ihmisiä olemaan kehossansa, avoimella, tilaa antavalla mindfulness-ohjauksella (Voit pitää silmäsi auki tai kiinni…. voit istua, kävellä, seistä tai maata harjoituksen aikanaa… koska tahansa suunnata huomiosi tähän hetkeen, ympäristöösi…. suuntaa nyt huomiosi hengitykseesi,  kokeile miltä tuntuu, kun viivyt hetken sen kanssa). Pientä epämukavuutta on hyvä oppia sietämään tietoisuustaitoharjoittelussa, mutta jos fysiologiasi helposti kiihtyy tai lamaantuu, täytyy sinun opetella vakauttamaan itseäsi.

David Treleavenin (2018) mukaan liikkeeseen yhdistetty tietoisen läsnäolon harjoittelun (venyttely kuten esim. joogassa) on todettu olevan monelle dissosiaatio-oireista kärsivälle sopivaa ja ne voivat auttaa kehoon palaamista. Sen sijaan esimerkiksi pitkät kehoskannaukset ovat usein hankalia, kun taas ohjatut mielen ”turvapaikkaharjoitukset” ovat yleensä hyviä. Täältä löytyy lisää tietoa dissosiaatiohäiriöistä.

4. TURVALLISET VAHVISTAVAT IHMISSUHTEET ovat jo tulleet esille useampaan kertaan tässä blogiartikkelissa. Retriitit, joissa jokainen harjoittelee meditoimaan yksikseen, voivat olla joskus traumatisoituneelle kauhun paikkoja. Niistä puuttuu usein tasapainottava, jatkuva sosiaalinen tuki ja liittyminen.  Kun meditoidaan turvallisessa ilmapiirissä, jossa ihminen saa ilmaista ja peilata kokemuksiaan, vahvistetaan vakautta ja vireystilaikkunan sisällä pysymistä. Turvallisuus on traumainformoidun mindfulness-työskentelyn peruskivi.  Jos joku ei tunne itseään turvalliseksi, etenemme liian nopeasti. Perusmääritelmä turvallisuudelle on se, että ihmistä suojellaan menetyksiltä, vaaroilta ja harmeilta. Turvallisuutta tuo materialistiset asiat (ruoka, katto pään päällä), mutta myös turvalliset hyväksyvästi läsnäolevat ihmissuhteet.

Traumatisoitunut skannaa tyypillisesti ympäristöään ja hakee vaaranpaikkoja. Yhteisöllisyys voi auttaa traumatisoitunutta pääsemään mukaan yhteiseen rytmiin, tilaan jossa ryhmä auttaa psykofysiologista tilaa yhteisölliseen turvalliseen kokemisen tapaan. Trealeavenin mukaan (2018) puhutaan sosiaalisesti jaetusta psykobiologisesta säätelystä (interrelational psychobiological regulation). Musiikki ja yhteinen liike voivat tarjota keinoja tähän. Paraneminen traumoista ei tapahdu pelkästään vain terapiassa vaan myös erilaisissa yhteisöllisissä rituaaleissa, rakastavien, meidän hyvinvoinnista välittävien ihmisten ollessa meille myötätuntoisesti läsnä. Tällöin uskallamme kokea kipeitäkin tunteita ilman häpeää.

5. Sillä, että YMMÄRRETÄÄN ERILAISET SOSIAALISET TAUSTAT, tarkoitetaan, että tietoisuustaitojen harjoittaja itsen tiedostuksen lisääntyessä näkee ja ymmärtää yhä selvemmin kunkin henkilön ja yhteisön ainutkertaista historiaa. Kaikkia meitä on muokannut oma ainutkertainen sosiaalinen ympäristö. Lukemattomat henkilöt osattomuuden, syrjäytymisen, kaltoinkohtelun, esimerkiksi rasismin vuoksi voivat kokea suurta turvattomutta ja vieraantumista. Tällöin ”mindfulness”, tietoisuustaitojen harjoittaminen, voi edustaa heille, perusturvallisuuden kokemuksen puuttuessa, tyystin vierasta ja ahdistavaa todellisuutta.

Kaltoinkohteleva osattomuus, alistava kontrollointi ja vähemmistöjen sortopolitiikka, voivat johtaa vakavaan traumatisoitumiseen ja perusturvallisuuden kokemuksen häiriintymiseen. Parhaimmillaan syvällistä oivallusta tuottavat mindfulness-yhteisöt, voivat johtaa aktiiviseen myötätuntoiseen kansalaistoimintaan. Niissä yhdessä edistetään sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia sekä pyritään tiedostamaan, tekemään näkyväksi ja muuttamaan alistavia, traumatisoivia, yhteiskunnallisia, hallinnollisia ja muita organisaatiorakenteita. Niiden kohdalla voidaan puhua systeemien traumoista: yhteisöihin voi pesiytyä traumaa, jolloin organisaatiot ja instituutiot voivat olla kaltoinkohtelevia.

Vakavien traumaoireiden  hoito kuuluu alan ammattilaisille. Mindfulness-ryhmän ohjaajalla olisi hyvä olla tiedossa traumaterapeutti, jolle voi ohjata asiakkaan, jos ilmenee vakavia trauman oireita.

LÄHDE:

David A. Treleaven, 2018, Trauma-Sensitive Mindfulness, Practices for Safe and Transformative Healing, W.W. Norton & Company

PS. Ensitorstaina Iloa ja Toivoa järjestää keskustelutilaisuuden Lapinlahden Lähteellä meditaatio-, flow- ja hypnoositiloista.  Tule mukaan! Täältälöydät lisää tietoa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s