Medikaalinen trauma

Medikaaliset traumat ovat potilaiden ja heidän perheittensä kokemia psykologisia ja fysiologisia vasteita terveydenhoitojärjestelmän henkilöstön tuottamiin kipuihin, vammoihin, tai ne ovat hyvinvointia vahingoittavia reaktioita lääketieteellisiin kehoon tunkeutuviin tai pelottaviin hoitokokemuksiin tai vakaviin sairausdiagnooseihin.
64730474_626940291129245_5441394432098172928_n
Hammaslääkärin vastaanotot ovat esimerkiksi terveydenhuollon yksiköitä, joissa medikaalisia traumatisoitumisia valittettavasti joskus tapahtuu. Potilaat, erityisesti lapset, voivat olla alttiita myös perusterveydenhoidossa ja erityissairaanhoidossa medikalaisille traumoille. Juuri lapsilla medikaalisten traumojen seuraamukset voivat olla kauaskantoisia.
Kuolemantapaukset ovat oma lukunsa. USA:ssa terveydenhoitoyksiköitä yleisesti pidetään turvallisina, mutta silti IOM:in (Institute of Medicine 2000) mukaan vajaat 100 000 ihmistä kuolee maassa vuosittain lääketieteellisiin, ennaltehkäistävissä oleviin hoitovirheisiin, joista n. 70% johtuu tehottomasta kommunikaatiosta (Lähde: Hall&Hall 2017).
Miksi medikaalisen trauman seuraamukset yleensä jäävät huomaamatta ja hoitamatta. Tästä on olemassa monta teoriaa (mukaellen Hall&Hall 2017):
– Lääketieteellisissä yksiköissä ei kiinnitetä huomiota muuta kuin biologiaan.
– Perinteisissä lääketieteellisissä tiimeissä on tyypillisesti vain lääketieteellisen koulutuksen saaneita ihmisiä, näin ollen pitempiaikainen kokonaisvaltainen hyvinvointi ei ole järjestelmän intresseissä.
– Hammashoidon ammattilaiset on sosiaalisoitu siihen, että medikaalisten traumojen psykologiset ja fysiologiset seuraamukset jätetään huomiotta. Medikaalista traumaa ei haasteta eikä tunnusteta.
– Yleensä rahaa käytetään sairaaloissa vain sairauksien hoitamiseen ja vähemmän holistisen terveyden edistämiseen.
– Mielenterveysammattilaisten tarvetta määritellään liian kapein kriteerein, jolloin moniammatillinen yhteistyö jää puutteelliseksi.
Jotta minimoidaan terveydenhuoltojärjestelmän tuottamat traumat, on siirryttävä integratiiviseen hoitamiseen, jossa edistetään entistä tiiviimpää monialaista ja aidosti potilaskeskeistä hoitamista.
Oma kokemukseni terveydenhuollosta eli hammashoidosta on, että olemme ajautuneet kauniista juhlapuheista huolimatta yhä enemmän pois potilaskeskeisestä järjestelmästä virkamies- ja byrokratiakeskeiseen hoitamiseen.
Aidosti potilaskeskeisestä traumainformoidussa hoitamisessa päätökset hoitopoluista tapahtuvat mahdollisimman itseohjautuvasti moniammatillisessa yhteistyössä, lähellä potilasta, hänen tarpeitaan kuunnellen.
Medikaalinen trauma on yksilö-, tilanne- ja ympäristösidonnainen. Se on siis systeeminen ekologinen ilmiö. Koska tiedämme miten radikaalisti lapsuuden haitalliset kokemukset (ACE) ja traumat vaikuttavat terveyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jokaisen hoitoyksikön tulisi olla traumainformoitu ja tietoinen medikaalisista traumoista ja tietetysti myös muista traumatisoitumisen muodoista.
Medikaalisessa traumoissa on neljä eri muuntujaa:
64887846_624863204670287_5802128043799478272_n
I. Ensinnäkin potilaan persoonalliset, perimän kautta syntyneet, henkilökohtaiset ominaisuudet, sekä hänen sosiaaliset suhteensa sekä aikaisempi traumahistoriansa, vaikuttavat medikaaliseen traumaan.
II. Vaikka jokainen potilas on yksilö, ja sama toimenpide voi olla toiselle trauma ja toiselle ei, tietyt lääketieteelliset toimenpiteet tai diagnoosit voivat olla keskimäärin enemmän traumaa triggeröiviä kuin toiset. Esimerkiksi elämää uhkavat tilanteet ja vakavat diagnoosit ovat traumaattisten tilanteiden jatkumossa usein eniten triggeröiviä. Toisaalta joillakin potilailla yksinkertaisetkin lääketieteelliset toimenpiteet, kuten hammaskiven puhdistus voivat olla triggeröiviä.
Hall et Hall luokittelevatkin lääketieteelliset potentiaalisesti traumatisoivat toimenpiteet kolmeen tasoon: 1. vähiten traumatisoivalla tasolla on tavanomaiset lääketieteelliset toimenpiteet, joita ei yleensä pidetä triggeröivinä, esimerkiksi verenpaineen mittaus. 2. tasolla on monet sairausdiagnoosin saaminen , kuten syöpä, diabetes, nivelrikko, vatsahaava, masenuus jne. 3. tasolla puolestaan on lääketieteelliset hätätilanteet ja elämää uhkaavat tilanteet sekä pakkohoitotilanteet.
III. Medikaalisiin traumoihin vaikuttaa luonnollisesti myös millainen on laadultaan henkilökunta. Perustan potilaan maksimaalisesti toipumista edistävälle terveyden- ja sairaudenhoidolle luo empaattinen, hyvinvoiva, traumainformoitu,henkilökunta. Tässä työssä jokainen tiimin jäsen on tärkeä, ensimmäisen puhelun vastaanottavasta henkilöstä lääkäreihin, hoitajiin ja johtajiin. Tässä kohdassa on suuri merkitys mm. henkilökunnan tunnetaidoilla, itsetuntemuksella, kommunikaatiotyylillä ja oman stressinsäätelykyvyllä. Tarvitaan myös yhteistyötä. Tehokas traumojen, myös medikaalisten traumojen, ennaltaehkäisy- sekä jälkihoitotyö tapahtuu moniammatillisella tehokkaalla yhteistyöllä.
IV. Viimeisenä muuntujana medikaalisessa traumasta on hoitoympäristö. Vaikka henkilökunnalle terveydenhoidon fyysinen ympäristö voi olla tuttu ja turvallinen, se ei ole sitä välttämättä potilaille. Me tunnemme, ajattelemme, elämme ja koemme asioita fyysisessä ympäristössä, jolla on vaikutuksia meihin. Potilas riisutaan sairaalassa pois omasta tutusta ja turvallisesta ympäristöstä kokonaan uuteen ympäristöön. Tämä voi olla jo sinänsä joillekin ihmisille traumoja triggeröiviä, mutta se saattaa vähintäänkin puhaltaa roihuun jo kytemässä olevan trauman.
Medikaaliseilla traumoilla voi olla monenlaisia vaikutuksia potilaiden hyvinvointiin ja heidän eri elämän osa-alueille. Lääketieteelliset hoidoilla, diagnooseilla ja toimenpiteillä ei ole siis vain fyysisiä vaikutuksia kehoomme, vaan niillä voi olla myös odottamattomia psykologisia, sosiaalisia sekä fysiologisia seuraamuksia, jotka välittyvät potilaan ja henkilökunnan jäsenten persoonallisten ominaisuuksien, heidän kokemustensa ja traumahistorioittensa sekä hoitotoimenpiteiden, diagnoosien antojen ja hoitoympäristön kautta.
Hall&Hallin (2017) mukaan eniten on kiinnitetty huomiota vakavien medikaalisten traumojen (trauma 3) yhteyttä ahdistushäiriöihin ja PTSD oireisiin (traumaperäinen stressihäiriö). Aivan viime aikoina on Suomessakin tuotu julkisuudessa esille esimerkiksi naisten traumaattisten synnytyskokemusten vaikutuksia heidän synnytysten jälkeiseen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Traumaattinen stressi voi ilmetä synnytyksen jälkeen monin tavoin, mutta traumaperäisen stressihäiriön kriteerit näyttäisivät täyttyvän 1,7 – 3 % synnyttäjistä (Hall&Hall, 2017). Tiedämme samoin myös, että hyvin usein hammashoitopelko ja siihen liittyvä seurannaisvaikutus, hammashoidon välttämiskäyttäytyminen, liittyvät aikaisempiin traumaattisiin ja hankaliin elämänkokemuksiin sekä medikaalisiin traumoihin hammashoidossa. Esimerkiksi De Jongh et al (2001) tutkimuksessa 59 %:lla hammashoitopelkoisista (tutkittavia 53) oli ensisijaisena riskitekijänä aiempi hammaslääketieteellinen toimenpide, johon liittyi voimakas stressireaktio. Yhtälailla lukemattomat muut lääketieteelliset toimenpiteet ja taudin määrittelyt diabetes-diagnoosista sydänkohtauksiin, HIV-diagnoosista vatsantähystykseen, aborttiin ja keskenmenoon voivat aktivoida potilaassa traumaperäistä stressiä. Aivan kuten muissakin traumoissa, aikaisemmat lapsuuden ja nuoruuden hankalat kokemukset sekä muut traumat sekä heikko sosiaalinen verkosto, mukaan lukien huonot suhteet hoitohenkilökuntaan, altistavat traumaperäisille oirehdinnalle.
Traumainformoitu henkilökunta voi parhaimmillan tarjota puskuroivia uusia ihmissuhteita, jolla vähennetään vanhojen traumojen aktivoitumista ja medikaalisen traumatisoitumisen riskiä. On selvää, että tuskin koskaan lääketieteellisessä hoitokulttuurissa päästään tilanteeseen, jossa voimme aina toimia psykologisen trauman näkökulmasta ihanteellisesti. Joskus potilaan elämän säilyttämisen kannalta olennaiset asiat menevät mahdollisen psykologisen traumatisoitumisen edelle. Silti voimme merkittävästi traumainformoiduilla käytännöillä vähentää lääketieteellisen toiminnan traumaperäisiä seurannaisvaikutuksia.
Medikaalinen trauma voi vaikuttaa monin tavoin potilaan toimenpiteen tai sairausdiagnoosin jälkeiseen hyvinvointiin, sekä välittömästi että myöhemmin ilmenevinä seurannaisvaikutuksina. Se voi vaikuttaa emotionaaliseen hyvinvointiin. Se voi ilmetä traumaperäisenä stressioireiluna, ahdistuksena, takaumina, paniikkioireina ja masennuksena. Medikaalisen trauman välilliset vaikutukset voivat olla moninaisia. Se voi olla myötävaikuttamassa vanhojen ihmissuhteiden katkeamiseen, se voi eristää ihmisen ja toki se saattaa auttaa löytämään myös uusia ihmissuhteita. Medikaalinen trauma voi johtaa koko elämäntyylin muutokseen, henkisyyden löytämiseen tai sen katoamiseen, vanhojen harrastusten menettämiseen ja uusien löytämiseen. Se voi ylipäätään muuttaa koko ihmisen identiteettiin ja hänen toimintaympäristönsä sekä hyvässä että pahassa.
Traumainformoitu henkilökunta voi olla myötävaikuttamassa siihen, että medikaalinen trauma kääntyykin potilaan jälkitraumaattiseksi kasvuksi. Trauma on aina kaksiteräinen miekka: Se voi tyrkätä meidät depressioon, ahdistukseen ja traumaattiseen stressiin, mutta se voi myös auttaa meitä löytämään uutta entistä harmonisempaa minuutta ja henkilökohtaista kukoistusta.
Jos sinua kiinnostaa traumatietoisuutesi lisääminen, moniammatillisessa yhteistyössä rakentiamme koulutuksiamme löytyy täältä. 
Lähteet:
De Jongh A, van der Burg J, van Overmeir M, Aartman I, van Zuuren FJ. Trauma-related sequelae in individuals with a high level of dental anxiety. Does this interfere with treatment outcome? Behav Res Ther. 2002;40:1017–1029.
Michelle Flaum Hall& Scott E. Hall, Managing the Psychological Effect of Medical Trauma, Springer, New York

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s