Blog

”Tunnen itseni vahvaksi ajatellessani hammaslääkäriäni…”


Hammashoitopelkoa voidaan lievittää sekä hypnoosin että mindfulness-menetelmien harjoitteilla.  Vakavissa mielenterveysongelmissa ja vaikeissa traumoissa on helpointa ja turvallisinta aloittaa harjoittelu yhdessä terapeutin kanssa. Lievemmissä tapauksissa harjoittelua voi tehdä myös yksikseen.  Kun harjoittelet itseksesi, olet itse vastuussa omasta oppimisprosessistasi. Suosittelen, että harjoiteita tehdessäsi valitset luotettavan ystäväntai tai sukulaisen, jonka kanssa voit jakaa kokemuksiasi.
 ❤️
Tänään kirjoitan hypnoosiperinteestä nousevista affirmaatioista. Tiedostamaton mielemme on kummallinen. Se ei erota, onko joku tapahtuma totta vai valetta. Kuvittele olevasi elokuvissa. Kun samaistut elokuvaan, niin naurat ja kun siinä on surullinen kohta, itket. Joku puoli sinua ottaa elokuvan todesta. Tämä siitä huolimatta, että toinen puoli sinua tietää samanaikaisesti sinun olevan elokuvissa.  Affirmaatiot käyttävät tätä mielen ominaisuutta hyväksi. 
”Affirm” tarkoittaa vahvistamista. Vahvistamme affirmaatioilla haluamiamme ”puolia” ja näiden tilojen hermoratoja.  Hammashoitopelosta kärsivällä on usein taipumus rakentaa hammashoitopelosta ikäviä mielikuvia ja ”negatiivisia affirmaatioita”. Hän mielikuvissaan näkee, kuinka taas kaikki menee pieleen ja häntä sattuu. Pelkäävä vahvistaa tätä usein kielteisellä sisäisellä puheella: (”En selviä…saan paniikkikohtauksen.”  ”Hammaslääkäri poraa kuitenkin taas hermoon!”)
Scott Shamblott (Fear-Free Dental Care: Findinga Dentist You can Love) kehottaa:
Ota paperia ja kirjoita paperille joitakin affirmaatioita, joita alat harjoitella ennen hoitoa, sen aikana ja niiden jälkeen. Toistamalla lauseita säännöllisesti voit muuttaa omaa pelkoasi vähitellen luottamukseksi.”
Seuraavilla riveillä on joitakin mukaelmia Shamblottin affirmaatioista:
On mukava taas tavata hammaslääkäriäni.””Olen turvassa hammaslääkärin hoitohuoneessa.””Tunnen itseni vahvaksi ajatellessani hammaslääkäriä.””Minulla on terveet hampaat ja kaunis hymy.””Olen oman elämäni hallitsija, jokaisen päivän jokaisena hetkenä, myös hammaslääkärissä.”
*
Affirmaatioissa on olennaista oivaltaa, että jokaisessa meissä on ituna olemassa kaikki mahdolliset tilat. Pelkäävässä on olemassa myös itsensä levolliseksi ja turvalliseksi kokeva puoli, jota voidaan affirmaatioin vahvistaa. Jos ajatuksemme ovat kuin huonosti hoidettu puutarha rikkaruohoineen, voimme palkata onneksi puutarhurin, joka alkaa hoitaa tarhaamme: Hän kitkee pois tarkkaan rumia rikkaruohoja ja lannoittaa sekä  kastelee hyöty- ja koristekasveja.  Puutarhuri voi hyvällä hoivalla ja rakkaudella saada puutarhansa kukoistamaan.
Affirmaatioissa Shamblotiin mukaan on olennaista:
  • Puhu preesensissä eli niin kuin tapahtumat tapahtuisivat juuri nyt. ”Olen levollinen hammaslääkärissäja saan lähes kivutonta hoitoa.” Ei: ”Sitten kun menen hammaslääkäriinolen levollinen jne.”
  • Puhu positiivisestiMäärittelemitä haluat äläkä mitä et halua. ”Tunnen oloni turvalliseksi,mukavaksi ja rentoutuneeksi hammaslääkärissä” eikä En pelkää hammashoitoa.”
  • Ole yksityiskohtainen. Se lisää affirmaatioiden tehoaParempi lause onKun istahdan hammaslääkärin tuoliin ja tuoli kallistetaanolen levollinen.” kuin ”Olen levollinen hammaslääkärissä.”
Hypnoterapiassa ajatellaan, että mitä enemmän affirmaatioita toistetaan, sitä tehokkaampia niistä tulee. Eläydy lauseisiin koko kehollasi, siten, että todella tarkoitat mitä sanot. Se vahvistaa niitä. Kun huomaat toistavasi negatiivisia uskomuksia, ”vaihda radiokanavaa” positiivisten affirmaatioiden puolelle. Toista affirmaatioita arjessasi, herätessäsi, siivotessasi, kävellessäsi kauppaan jne. Olennaista tietysti on, että valitset myös  hyväksyvästi läsnäolevan, kuuntelevan hammaslääkärin, joka huolehtii kipusi lievityksestä.
 ❤️
Nykyään puhutaan aivojen itseohjautuvasta muovautuvuudesta. Affirmaatiot ja mielikuvaharjoittelu ovat juuri sitä.  Seuraava blogiartikkelini onkin parantavien mielikuvien voimasta.
Mainokset

Suomeenkin traumainformoitu hoitojärjestelmä?

– Kati Sarvela –

Torstaina sain tilaisuuden olla osallisena Oulussa Duodecimin järjestämällä traumainformoidussa koulutuspilotissa, jota veti psykiatri Anne Pelkonen.  Koulutus oli nimeltään ”Traumainformoitu hoito – Läsnäoloa, myötätuntoa ja tunnetaitoja lääkäreille”. Traumainformoitu sana voi monelle ammattilaiselle ja potilaalle olla hirviö, mutta sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti tunnehaavat huomioivaa hoitamista. Jokaisella meillä on paitsi oma perimämme myös oma tunnehaava- ja kokemushistoriamme, joka vaikuttaa hoitokokemuksiimme ja terveyskäyttäytymiseemme.

Itselleni jäi koulutuksesta miellyttävä jälkitunne.  Vaikuttaa siltä, että terveydenhuollossa ollaan valmiita muutokseen. Toki olen ehkä jäävi tekemään arvioita koulutuksesta, koska olemme osittain Pelkosen kanssa yhdessä kehittäneet koulutusta.

Palautepuheenvuoroissa kävi ilmi, että tällaiselle koulutuksella on ajassamme tilaus. Koulutuspaketti sisälsi teoriaa, harjoituksia ja ryhmäkeskusteluja. Kouluttaja loi välillä ryhmään vilkastakin vuoropuhelua. Itse toin esille, että jokaisen hammaslääkärin (ja tietty koko hammashoitohenkilökunnan) tulisi olla traumainformoitu, koska hammashoitoon liittyy usein tunnehaavojen esiintulo tai uusien sellaisten tuottamisen mahdollisuus. Sitäpaitsi tutkimustenkin mukaan lapsuuden kaltoinkohtelulla ja laiminlyönneillä (ACE) on merkittävä vaikutus paitsi kokonais- myös suun terveyteen. Vieressä istuva gynegologi peesasi asiaa, sanomalla, että niin pitäisi olla myös jokaisen naistentautien lääkärin.

Tarkemmin kun tuntee traumainformoitua hoitamista, sisäistää sen, että koko henkilökunta siivoojasta ylilääkäriin ja vastaanottoapulaiseen tulisi kouluttaa tunnehaavojen huomiointiin. Traumainformoitu hoitaminen on siinä mielessä upea asia, että se antaa potilaille ja asiakkaille,  terveyden-, sosiaalihuollon ammattilaisille sekä opettajille yhteisen kielen. Tunnehaavat ja niiden tuottama kärsimys on yhteinen kaikkien yhteinen haaste. En usko, että on lääketieteellistä alaa, jonka harjoittaja ei hyötyisi traumainformoidusta hoitamisesta. Tuntuu mukavan yhdistävältä sisuskaluissa kun huomaamme, kaikki puhuvamme samaa traumainformoidun viitekehyksen yhteistä kieltä.

On aika koota yhteen se, minkä erityistieteet ovat pirstoneet.

PS. Anne Pelkonen käytti koulutuksensa perustana Sheela Rajan traumainformoidun hoitamisen pyramidimallia, joka löytyy täältä hammashoitopelko-sivuiltakin.

Haluammeko sotessa puuttua sairastavuuden ja pahoinvoinnin juurisyihin?

Monet tutkijat väittävät, että lapsuuden kaltoinkohtelu on länsimaisen kulttuurin suurin terveysongelma.

Felitti luokittelee kuuluisassa ACE (adverse childhood experiences) tutkimuksessaan lapsuuden kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin yhteentoista eri luokkaan.

1. Fyysinen kaltoinkohtelu

2. Seksuaalinen kaltoinkohtelu

3. Emotionaalinen kaltoinkohtelu

4. Fyysinen laiminlyönti

5. Emotionaalinen laiminlyönti

6. Läheisen väkivaltainen käytös

7. Äidin väkivaltainen kohtelu

8. Perheessä päihteiden väärinkäyttöä

9. Perheen jäsenellä mielenterveysongelmia

10. Vanhemmat erillään tai eronneita

11. Vanhempi vankilassa

Tutkimus on karua luettavaa. USA:ssa on vähintään kaksi kolmesta aikuisesta kansalaisesta ollut lapsuudessa yhden kaltoinkohtelu- tai laiminlyöntimuodon kohteena. Yksi kuudesta on ollut vähintään neljän sellaisen kohteena. (https://en.wikipedia.org/wiki/Adverse_Childhood_Experiences_Study)

Suomessa en ole nähnyt vastaavia lukuja, mutta selvää on, että joka päivä lääkärillä ja vaikkapa hammashoidossa tai fysioterapiassa käy lukuisia potilaita, jotka ovat olleet lapsuuden kaltoinkohtelun tai laiminlyönnin kohteena. Tämä, että heillä on käsittelemättömiä tunnehaavoja, vaikuttaa epäsuotuisasti heidän terveyteensä ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsa.

Korkeat ACE arvot ovat tyypillisiä erityisesti moniongelmapotilaille. Riski sairastavuuteen kasvaa suorassa suhteessa ACE-arvoon. Heillä, joilla on korkeat ACE luvut, on aikuisina selkeästi enemmän sairastavuutta (esim. diabetes, autoimmuunisairaudet, monet sydän-ja verisuonisairaudet, huonompi suunterveys, tapaturmat, itsemurhat, mielenterveysongelmat, addiktiot). Mitä korkeampi ACE arvo, sitä enemmän siis inhimillistä kärsimystä ja sairastavuutta.

Mikä parasta, voimme traumainformoidulla eli tunnehaavat huomioivalla hoitamisella porautua terveys- ja hyvinvointiongelmien juurisyihin. Aivomme on muovautuvat, ja voimme terveillä uusilla parantavilla ihmissuhteilla ja hoivakulttuurilla katkaista ajoissa tunnehaavojen mukanaan tyypillisesti tuoman vahingollisen kehityskulun. Esimerkiksi toimiva, traumainformoitu,sosiaalihuolto, koululaitos ja varhaiskasvatus ovat sairauksia ja rikollisuutta ennaltaehkäisevää työtä parhaimmillaan. Myös esimerkiksi vanhempien traumaattista stressiä voidaan perhekeskuksissa helpottaa, jotta he siirtävät mahdollisimman vähän omaa traumaattista tunnetaakkaansa lapsilleen.

Tunnehaavoja huomioivan turvapaikka-ajattelun tulisi muuttua lisäksi kiinteäksi osaksi normaalia perusterveydenhuoltoa. Hammahoitokulttuurin ei tule olla erillinen osa muuta hoitokulttuuria, vaan sen on verkostauduttuva tehokkaasti moniammatillisesti. Esimerkiksi mielenterveysyksiköiden ja sosiaalitoimen tulisi jalkaantua myös hammashoitoloihin. Oma kokemukseni on, että vain aniharva suunhoidon ammattilainen tietää esimerkiksi lain sosiaalihuollosta ja siihen liittyvästä ilmoitusvelvollisuudestaan. Tunnehaavat huomioivan yhteistyön tulisi olla yhtä arkipäiväistä soten rakenteissa ja kenttätyössä kuin kumihanskojen käteen laittaminen hammashoidossa. Näillä sairauksia ehkäisevillä käytännöillä on mahdollista vähentää tulevaisuuden sosiaali- ja terveysmenoja.

Millaiset ovat organisaation hoitokäytännöt sote-yksiköissä turvapaikkoina?

Ne orientoituvat jokapäiväisissä hoitokäytännöissään ajatukseen, että sekä potilailla että ammattiauttajilla voi olla käsittelemättömiä tunnehaavoja. Uutta tunnehaavakuormaa voi myös syntyä herkemmin soteyksiköissä, jotka eivät ole traumainformoituja eli tunnehaavat huomioivia.

Siksi

  • Organisaatiota johdetaan tunnehaavat huomioiden, ja kaikille tehdään tietoiseksi, että yksikköä kehitetään jatkuvasti niitä huomioivaksi
  • Potilaat otetaan mukaan kehittämään organisaatiota
  • Koko henkilökunta koulutetaan tunnehaavat huomioivaksi
  • Luodaan yksiköstä turvallinen paikka potilaille ja ammattiauttajalle sekä emotionaalisesti että fyysisesti
  • Huolehditaan henkilökunnan sekundaarisen traumaattisen stressin*) ennaltaehkäisystä
  • Luodaan tunnehaavat huomioiva työvoima (chcs.org)

Kliinisissä käytännöissä

  • Otetaan potilas mukaan aktiivisesti suunnittelemaan omaa hoitoaan
  • Kartoitetaan potilaiden ACE -arvot
  • Koulutetaan traumaspesifejä käytäntöjä kliiniselle hoitohenkilökunnalle
  • Verkostoidutaan tehokkaasti moniammatillisesti yhteistyökumppaneihin. (chcs.org)

Lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja laiminlyönti riippuu paitsi lapsen ympäristöstä (millaiset vuorovaikutussuhteet), se näyttää siirtyvän myös sukupolvelta toiselle. Tarkkaan ottaen ei tiedetä, miten se periytyy, ehkä geneettisesti, epigeneettisesti **) ja sosiaalisesti. Esimerkiksi stressi, tupakointi ja addiktiot voivat olla mukana aktivoimassa geneettisiä muutoksia.

Lapsuudessa kaltoinkohdellun aikuisen vanhemmuus voi olla joskus hyvinkin häiriintynyttä. ACE kun voi muuttaa aivojen biologian.Vahvat yhteisöt muodostavat puskureita taakkojen siirtymiselle. Tämä on eräs syy, miksi sote-yksiköiden tulisi kehittyä turvallisiksi, yhtesöllisiksi turvapaikoiksi, jossa hoidetaaan perinteisesti, myös valmennetaan tunnehaavojen tunnistamiseen ja korjaamiseen. Puskuroivassa yhteisössä hyödynnetään aivojen muovautuvia ominaisuuksia ja kykyä itsensä korjaamiseen.

Tämänhetkinen kulttuurimme, jossa ääriliikkeet, vihapuhe ja alistavat keskustelukäytännöt jylläävät, kertovat siitä, kuinka rakenteisiin ja organisaatiohinkin vo kasaantua tunnehaavoja. Mikäli haluamme terveitä, hyvinvoivia rakenteita, potilaita, ammattiauttajia ja kansalaisia, on meidän paneuduttava pahoinvoinnin juurisyihin, rakenteiden tervehdyttämiseen sekä lapsuuden kaltoinkohtelun ja laiminlyöntien tehokkaaseen ennaltaehkäisyyn. Amerikkalaisen tunnehaavat huomioivan hoidon pioneerin, Sandra Bloomin, sanoin:

*) Auttajista traumaattiselle stressille altistuvat primaaristi onnettomuustilanteissa työskentelevät eli sairaankuljetushenkilöstö, palomiehet ja poliisit sekä lääkärit ja hoitohenkilöstö. Sekundaarisesti traumaattiselle stressille altistuvat ns. toisen vaiheen auttajat eli kriisiryhmien työntekijät, sosiaalityöntekijät ja mielenterveystyöntekijät, jotka auttavat ja hoitavat uhreja onnettomuuden jälkeen. Traumaattiselle stressille altistuvat monet muutkin ammatti-ihmiset, kuten toimittajat ja kuvaajat, oikeudenkäyntihenkilöstö, sosiaali- ja terveydenhuollon laitosten työntekijät, vastaanottokeskusten työntekijät jne. (Tämä on lainaus Traumaterapiakeskuksen sivuilta)

**) Epigeneettisillä tekijöillä tarkoitetaan geenien toimintaan vaikuttavia solusukupolvesta toiseen periytyviä säätelytekijöitä, jotka eivät muuta dna:n emäsjärjestystä. Toisin kuin geenimuutos, epigeneettisesti vaikutus voi myös purkautua.

– Kati Sarvela – (esisuomi at gmail.com)

Lähteitä:

SAMSHA

Felitti

Jenny Andesson

Hammashoitopelko on monitieteellinen haaste

~ Kati Sarvela ~

Kun vastaanotolle tulee  hammashoitoa pelkäävä potilas, hammaslääkäri saattaa tuntea joskus olonsa melko voimattomaksi. Tuntuu, että oma työkalupakki on kovin rajoittunut moniongelmaisen ja hoitoa pelkäävän potilaan auttamisen kodalla.

Hammashoidon perustan luo luonnollisesti empaattinen hoitosuhde, jossa potilas tuntee olonsa turvalliseksi. Hän saa laadukasta hoitoa ja kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Tällöin pelko voi vähitellen helpottaa ja estetään uusien ”traumojen” eli tunnehaavojen syntyminen. Melko usein hammashoito lähtee pikkuhiljaa sujumaan ongelmitta. 

Läheskään aina asiat eivät suju näin jouhevasti. Joskus pelkäävä keskeyttää hoitonsa, eikä häntä näy taaskaan useampaan vuoteen. Saattaa olla, että pelko palaa tai yksinkertaisesti kustannukset hoidosta nousevat ylivoimaiseksi. Hoidon keskeytymisen jälkeen potilas saattaa palata muutaman vuoden kuluttua, ja hampaat ovat entistä huonommassa kunnossa.

Hammashoitopelko voi olla osa moniongelmaista vyyhtiä, johon liittyy monenlaisia sosiaalisia ongelmia, varhaista kaltoinkohtelua ja erilaisia epäterveellisiä, suun ja kokonaisterveyden kannalta vahingollisia, addiktioita.

Mistä apu tilanteeseen? Onko olemassa taikasauvaa, jolla parannamme moniongelmaisen hammashoitoa pelkävän potilaamme tilannetta?

Tunnetuimpia suomalaisia humanisteja, edesmennyt filosofi, Cambridgen yliopiston professorinakin toiminut, Georg H.von Wright, kirjoitti aikoinaan, että luonnontiede on markkinatalouden juoksupoika. Luonnontieteitä ylikorostavan lääketieteen riskinä on muuttua liian helposti markkinatalouden juoksupojaksi. Tämä esineellistävä, materialistisen maailmankatsomuksen näkökulma, saattaa vakavasti kaventaa mahdollisuuksiamme moniongelmaisen potilaan auttamisessa. 

Lääketieteilijöiden on pidettävä huoli siitä, että perustehtävämme, potilaiden auttaminen, pysyy kirkkaana mielessämme. Suurin osa meistä on humaaneja ja suurisydämisiä ammattiauttajia. Yhä useampi on sisäistänyt, ettemme auta potilaitamme vain tieteellisteknisellä tempuilla ja lääkehoidollisella osaamisellamme. Tarvitsemme myös kokonaisvaltaisemmalle tieteelliselle maailmankuvalle rakentuvaa yhteistoiminnallista hoitokulttuuria.

Me suunhoidon ammattilaiset voimme  kurottaa kätemme humanistisia tieteitä edustavia sosiaalialan ja terveydenhoidon ammattilaisia ja -tutkijoita kohden. Tämä on erityisen tärkeää moniongelmaisten kohdalla. Voimme yhdessä rakentaa  sote-keskuksiin turvaverkoja, joiden avulla potilaamme saa kokonaisvaltaista apua tilanteeseensa.  Laajemmalla näkemyksellä, moniammatillisella yhteistyöllä ja empaattisella asenteella on mahdollista, että tuemme potilastamme syvällisessä terveyskäyttäytymisen ja -asenteen muutoksissa.

Syksyllä ilmestyvän kirjamme (Inhimillisyyden vallankumous – Iloa ja toivoa terveydenhoitoon, Basam Books, 2018) johdannossa kirjoitamme:

Terveys on kuin joki. Kun ihminen on terve, hän virtaa vapaasti ja ohjaa itseään kepeästi elämän kimaltelevassa, joskus karikkoisessakin uomassa. Sairastuessaan hän takertuu joskus tiukasti veden pinnassa näkyviin kareihin tai rantaheinikkoon. Rannalla ammattiauttaja ojentaa kätensä,  irrottaa juuttuneen ja luotsaa takaisin esteettömään, soljuvaan virtaukseen.

Inhimillisyyden vallankumouksessa rakennamme ammattiauttajista ja vertaistukijoista turvayhteisöjä, jotta mahdollisimman moni ihminen pysyisi omana itsenään luonnollisesti virtaavassa joessa, juuttumatta ja takertumatta. Karikkoihin ajautuneita tukiessaan auttaja kohtaa paljon inhimillistä kärsimystä, kipua ja pahoinvointia. Sosiaali- ja terveydenhoitoala on muutosmyrskyn keskellä. Se herättää paljon tunteita sekä kansalaisissa, päättäjissä että auttajissa. Moni ammattilainen työskentelee itsekin jaksamisensa äärirajoilla. Alati kiristyvissä tehokkuusvaatimuksissa hän saattaa kokea riittämättömyyttä  oman professionsa ahtaassa viitekehyksessä.

Syvällinen arvo-,  asenne- ja terveyskäyttäytymisen muutos moniongelmapotilailla voi tapahtua vain asiakaslähtöisesti ja potilaskeskeisesti yhteistoiminnallisesti eri alojen ammattiauttajien kanssa.  Meidän on ammattiauttajina ymmärrettävä laajemmin tieteen maantiedettä, erilaisia tieteenfilosofisia perinteitä ja niiden erilaisia metanäkökulmia parantaiseen.  Kokonaisvaltaista paranemista tukee esimerkiksi yhteiskunnalliset muutokset, kokemukselliset menetelmät ja lääketieteelliset hoidot.

Tehokkaaseen parantamiseen moniongelmalisten potilaiden kohdalla tarvitaan lääketieteilijöiden, terveyssosiologien, kasvatustieteilijöiden (varhaiskasvatus, muodonmuutoksellinen oppiminen), terapeuttien (esim. tunnehaavat huomioiva hoitaminen), luovien menetelmien edustajien, filosofien ja teologien yhteistyötä (esimerkiksi elämän merkitysten pohtiminen).

Moniongelmaiset potilaat kärsivät ja he kuormittavat terveydenhoitoa. Juuri heidän kohdallaan syvällinen, moniammatillinen, innovatiivinen, asiakaslähtöinen ja potilaskeskeinen  yhteistyö on tärkeää. Ammattiauttajien on yhdessä rakennettava kansalaisille turvaverkostot, jotka tekevät meistä lääketieteellisten toimenpiteiden ja hoitojen suorittajista mahdollisimman tarpeettomia. Varhainen puuttuminen esimerkiksi sosiaaliseen osattomuuteen ja lapsuuden kaltoinkohteluun on tärkeä osa sairauksien ennaltaehkäisyä. 

Ekonomistit ja yhteiskuntatieteilijät voivat auttaa meitä pohtimaan, millainen on organisaatiorakenteeltaan järjestelmä, jonka päämäärä on tehdä itsensä mahdollisimman tarpeettomaksi. Tällaisissa turvallisuudenkokemukselle rakentuvissa terveydenhoitoyksiköissä tehdään mahdollisimman paljon ennaltaehkäisevää työtä ja mahdollisimman vähän toimenpiteitä ja erityisesti vältetään kaikin mahdollisin keinoin turhia toimenpiteitä.

Me lääketieteilijät tarvitsemme kipeästi oman itsemme ja maailmankuvamme peilausta ja  oman tarkoituksemme kirkastamista osana laajempaa terveydenhoidon kenttää. Suunhoidon ammattilaiset ovat erityisasemassa tässä verkostossa, koska suu on osoittautunut olevan  kokonaisvaltaisemman hyvinvoinnin  ja sosiaalisten ongelmien peili. Esimerkiksi pienen lapsen rikkinäinen hampaisto kertoo tarinaansa siitä, että perheellä saattaa olla hyvinkin vakavia sosiaalisia ja psykologisia ongelmia. 

Hammashoitoa ei tule jättää muun ihmisen hoitamisen erillissaarekkeeksi. Jotta potilas saa kokonaisvaltaisempaa hoitoa, on sosiaalitoimen ja mielenterveysyksikön jalkauduttava  hammashoitoloihin. Sosiaalitoimi lähettää jatkuvasti potilaita hammashoitoon, mutta hammashoidon olisi myös osattava lähettää luontevasti potilaitansa sosiaali- ja mielenterveysavun piiriin.  Yhteistoiminta tuo kustannustehokkuutta. 

Traumaherkästi tietoisuustaitoja

Henkilöille, joilla on traumaperäistä oireilua, voi olla vaikeaa ja ahdistavaa, joskus jopa uudelleen traumatisoivaa, tehdä mindfulness-harjoituksia. Lähes kaikilla meillä on joissakin elämän vaiheissa traumoja! Monelle lääketieteellinen hankala toimenpide, vaikea hampaan poisto, avioero tai vakava sairausdiagnoosi voi aiheuttaa hetkellistä tai pitempiaikaista traumaattista stressiä. Jotta traumojen oireista kärsivän henkilön tietoisuus avautuu täyteen kukkaan, tarvitsee hän muutakin kuin vain perusopastusta  tietoisuustaitoihin. Hän tarvitsee yhteisönsä tukea, ehkä terapia-apua ja hän saattaa hyötyä traumaherkästä eli traumasensitiivisestä mindfulnessista.

Kuten edellisessä blogiartikkelissani toin esille, epäonnistuminen mindfulness-harjoituksissa saattaa vain entisestään lisätä häpeän tunteita ja muutenkin jo turhan vahvaa itsekritiikkiä. Se voi vahvistaa trauman oireita. Pahimmillaan se voi johtaa vakavampaankin psyykkiseen oireiluun. Siksi on tärkeää aloittaa mindfulness-harjoittelu asiansa osaavan, traumainformoidun ohjaajan, vetämässä ryhmässä tai yhdessä terapeutin kanssa. Jos teet yksin harjoituksia, aloita varovaisesti ja opettele traumasensitiivistä eli traumaherkkää mindfulnessia.

Traumasensitiivisen mindfulnessin opettelu voi olla koko elämän kestävä polku. Muista, että maadoittavat ihmissuhteet ja harjoitukset ovat tärkeitä. Suosittelen myös oman henkisyyden syventämistä,  kehotietoisuutta kehittäviä menetelmiä (esim. jooga)  ja taideterapeuttisia ryhmiä, sillä niissäkin harjoitellaan hyväksyvää läsnäoloa omalla tavallansa. Ne tarjoavat  lempeitä tapoja käsitelleä kipeitä tunnetiloja. Minulle taiteellinen flow on hellävarainen tapa lähestyä epäsuorasti kipeitä asioita. Taiteen harjoittaminen, luova prosessi, voi olla tietoisuustaitojen harjoittamista, ”oivallusmeditaatiota”. Minulle taide on eräs tärkeä intuitiota kehittävä, tunneherkkä tietämisen tapa.

Alla olevan, traumasensitiivisen mindfulnessin viisi peruspilaria -jaottelun olen omaksunut David Treleavenilta (2018).

Viisi traumaherkän mindfulnessin peruspilaria:

1. Opetetaan ja harjoitellaan tunnistamaan, milloin tietoisuustaitojen harjoittaja on  toleranssiputken  (tässä YLE:n artikkeli aiheesta)  eli VIREYSTILAIKKUNAN SISÄLLÄ ja milloin sen ulkopuolella. Oireita ikkunan ulkopuolella olemisesta on fysiologian kiihtyminen (hyperventilaatio, säikky, poissaoleva, ”dissosioitunut”) tai jähmettyminen (jäykkä tai kasaanpainunut asento). Voimme eheyttää, ”integroida”, vaikeita kokemuksiamme vain ollessamme vireystilaikkunan sisällä. Ikkunan ulkopuolella kiihtymyksemme vie helposti elämäämme vain lisää kaaokseen tai jäykkyyteen: takerrumme epätoivoisesti vanhoihin toimimattomiin uskomuksiimme.

Vakavia kolhuja saaneelle henkilölle on vaikea oppia oman fysiologian säätelytaitoja ilman sosiaalista liittymistä toiseen ihmiseen eli ilman toista turvallista ihmistä (esim. terapeutti). He vaativat paljon tukea ja harjoitusta, pystyäkseen olemaan riittävän levollisessa tilassa, joissa he pystyvät oppimaan tunnetilojensa säätelyä ja olemaan kehossansa.

2. Traumat ovat traumaterpeutti Peter Levinen mukaan kuin muinaisen myytin, Meduusan silmät. Niihin ei saa heti katsoa suoraan, muuten pahimmassa tapauksessa kivetymme. Jos olet varomattomasti tietoisesti läsnä sisäiselle traumakokemuksellesi, se voi vyöryä hallitsemattomasti ylitsesi. Sitä pitää lähestyä varovaisesti ja/tai epäsuorasti. Trauma tekee sen, että refleksinomaisesti suuntaat huomiotasi toistuvasti tahtomattasi kipeisiin asioihin. Siksi on syytä opetella huomion keskittämistä asioihin, jotka VAKAUTTAVAT sinua.

Turvallinen sosiaalinen liittyminen muihin on tärkein vakauttaja. Voit myös löytää itsellesi ankkureita, joilla vakautat mielesi, joka karkaa traumaattiseen kokemukseen. Ankkurit ovat yksilöllisiä, mutta esimerkiksi huomion suuntaaminen johonkin kehon osaan tai aistimuksiin, esimerkiksi ääniin tai jalkapohjiin, voi olla ankkurina karkaavan mielen vakauttamiseen. Vakauttavaa on myös hyvä tietoisen läsnäoleva arki.

3. Eräs tavallinen tapa käsitellä sietämättömiä tunnetiloja, on dissosioitua, jolloin ihminen leikkaa itsensä irti tunteistansa ja kehostansa. Kun kehomme lähettää jatkuvasti rankkaa informaatiota, poistumme kehostamme, jolloin minimoimme stressimme. Se on oikeastaan ihmisluonnon kehittämä älykäs selviytymisen tapa. Tietoisuustaidoilla opetellaan vastakkaista toimintamallia: opetellaan  PITÄMÄÄN MIELI KEHOSSA.

Dissosiaation tunnistaa siitä, että henkilö on henkisesti poissaoleva, keskustelun teemat hyppivät asiasta toiseen, ja liikkeet ovat automatisoituneen näköisiä ja hän reagoi huonosti puheeseen. Dissosiaatio on jatkumo. Voimme olla täysin läsnä kehossamme tai täysin irti kehostamme ja kaikkea siltä väliltä. Vaikka tämä onkin älykäs selviytymisen tapa, se on samalla myös este tietoisuutemme eheytymiselle eli integraatiolle.

On hyvä opettaa tietoisuustaitokursseilla tunnistamaan dissosiaation oireita (vakavat häiriöt hyvä ohjata traumaterapeutille). Voimme auttaa hienovaraisesti ihmisiä olemaan kehossansa, avoimella, tilaa antavalla mindfulness-ohjauksella (Voit pitää silmäsi auki tai kiinni…. voit istua, kävellä, seistä tai maata harjoituksen aikanaa… koska tahansa suunnata huomiosi tähän hetkeen, ympäristöösi…. suuntaa nyt huomiosi hengitykseesi,  kokeile miltä tuntuu, kun viivyt hetken sen kanssa). Pientä epämukavuutta on hyvä oppia sietämään tietoisuustaitoharjoittelussa, mutta jos fysiologiasi helposti kiihtyy tai lamaantuu, täytyy sinun opetella vakauttamaan itseäsi.

David Treleavenin (2018) mukaan liikkeeseen yhdistetty tietoisen läsnäolon harjoittelun (venyttely kuten esim. joogassa) on todettu olevan monelle dissosiaatio-oireista kärsivälle sopivaa ja ne voivat auttaa kehoon palaamista. Sen sijaan esimerkiksi pitkät kehoskannaukset ovat usein hankalia, kun taas ohjatut mielen ”turvapaikkaharjoitukset” ovat yleensä hyviä. Täältä löytyy lisää tietoa dissosiaatiohäiriöistä.

4. TURVALLISET VAHVISTAVAT IHMISSUHTEET ovat jo tulleet esille useampaan kertaan tässä blogiartikkelissa. Retriitit, joissa jokainen harjoittelee meditoimaan yksikseen, voivat olla joskus traumatisoituneelle kauhun paikkoja. Niistä puuttuu usein tasapainottava, jatkuva sosiaalinen tuki ja liittyminen.  Kun meditoidaan turvallisessa ilmapiirissä, jossa ihminen saa ilmaista ja peilata kokemuksiaan, vahvistetaan vakautta ja vireystilaikkunan sisällä pysymistä. Turvallisuus on traumainformoidun mindfulness-työskentelyn peruskivi.  Jos joku ei tunne itseään turvalliseksi, etenemme liian nopeasti. Perusmääritelmä turvallisuudelle on se, että ihmistä suojellaan menetyksiltä, vaaroilta ja harmeilta. Turvallisuutta tuo materialistiset asiat (ruoka, katto pään päällä), mutta myös turvalliset hyväksyvästi läsnäolevat ihmissuhteet.

Traumatisoitunut skannaa tyypillisesti ympäristöään ja hakee vaaranpaikkoja. Yhteisöllisyys voi auttaa traumatisoitunutta pääsemään mukaan yhteiseen rytmiin, tilaan jossa ryhmä auttaa psykofysiologista tilaa yhteisölliseen turvalliseen kokemisen tapaan. Trealeavenin mukaan (2018) puhutaan sosiaalisesti jaetusta psykobiologisesta säätelystä (interrelational psychobiological regulation). Musiikki ja yhteinen liike voivat tarjota keinoja tähän. Paraneminen traumoista ei tapahdu pelkästään vain terapiassa vaan myös erilaisissa yhteisöllisissä rituaaleissa, rakastavien, meidän hyvinvoinnista välittävien ihmisten ollessa meille myötätuntoisesti läsnä. Tällöin uskallamme kokea kipeitäkin tunteita ilman häpeää.

5. Sillä, että YMMÄRRETÄÄN ERILAISET SOSIAALISET TAUSTAT, tarkoitetaan, että tietoisuustaitojen harjoittaja itsen tiedostuksen lisääntyessä näkee ja ymmärtää yhä selvemmin kunkin henkilön ja yhteisön ainutkertaista historiaa. Kaikkia meitä on muokannut oma ainutkertainen sosiaalinen ympäristö. Lukemattomat henkilöt osattomuuden, syrjäytymisen, kaltoinkohtelun, esimerkiksi rasismin vuoksi voivat kokea suurta turvattomutta ja vieraantumista. Tällöin ”mindfulness”, tietoisuustaitojen harjoittaminen, voi edustaa heille, perusturvallisuuden kokemuksen puuttuessa, tyystin vierasta ja ahdistavaa todellisuutta.

Kaltoinkohteleva osattomuus, alistava kontrollointi ja vähemmistöjen sortopolitiikka, voivat johtaa vakavaan traumatisoitumiseen ja perusturvallisuuden kokemuksen häiriintymiseen. Parhaimmillaan syvällistä oivallusta tuottavat mindfulness-yhteisöt, voivat johtaa aktiiviseen myötätuntoiseen kansalaistoimintaan. Niissä yhdessä edistetään sosiaalista oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, ihmisoikeuksia sekä pyritään tiedostamaan, tekemään näkyväksi ja muuttamaan alistavia, traumatisoivia, yhteiskunnallisia, hallinnollisia ja muita organisaatiorakenteita. Niiden kohdalla voidaan puhua systeemien traumoista: yhteisöihin voi pesiytyä traumaa, jolloin organisaatiot ja instituutiot voivat olla kaltoinkohtelevia.

Vakavien traumaoireiden  hoito kuuluu alan ammattilaisille. Mindfulness-ryhmän ohjaajalla olisi hyvä olla tiedossa traumaterapeutti, jolle voi ohjata asiakkaan, jos ilmenee vakavia trauman oireita.

LÄHDE:

David A. Treleaven, 2018, Trauma-Sensitive Mindfulness, Practices for Safe and Transformative Healing, W.W. Norton & Company

PS. Ensitorstaina Iloa ja Toivoa järjestää keskustelutilaisuuden Lapinlahden Lähteellä meditaatio-, flow- ja hypnoositiloista.  Tule mukaan! Täältälöydät lisää tietoa.

McMindfulness – Laastari joka vaivaan?

Tietoisuustaitojen eli mindfulnessin positiiviset vaikutukset hyvinvointiin on tieteellisesti todistettu,  ja monet hammashoitoa pelkäävät saattavat hyötyä tietoisuustaitoharjoittelusta.   Ne eivät ole kuitenkaan aina nopea lääke ja oma-hoitomenetelmä joka vaivaan. David Treleavenin (2018) mukaan henkilöt, jotka eivät koe hyötyvänsä mindfulness-harjoituksista, voivat tuntea suurta häpeää, ja näin voi käydä erityisesti niille henkilöille, jotka kokevat elämässään parhaillaan traumaa (akuutti traumaattinen stressi, PTSD).   

Tietoisuustaidot eivät ole mitään mielen pikaruokaa, McMindfulnessia. Taitojen hankkimissa tarvitsee taitavia, turvaa tuovia, ohjaajia. Se on koko elämän kestävä, haastava, useinmiten samalla kiehtova matka: opitut kokemukselliset taidot osataan vähitellen liittää toimintana elämän käytäntöihin, myös organisaatioiden ja yhteisöjen käytäntöihin. Mindfulness harjoittelu on turvallisinta aloittaa joko traumainformoidun mindfulness-vetäjän tai terapeutin kanssa yhdessä. Traumatisoituneelle on erityisen tärkeää voida kokea olonsa ryhmässä turvalliseksi. Koulutuksesta ja harjoittelusta huolimatta odottamattomia sivuvaikutuksia voi ilmaantua. Niistä on tärkeää informoida tietoisuustaitojen harjoittajia.

Monet joutuvat hakemaan itselleen sopivia harjoittelun muotoja. Mindfulness ei siis ole myöskään yhdenkoon sukkahousut.  Kaikille kaikki harjoitelumuodot eivät ole aina hyväksi. Pinnallisissa ”Mc-Mindfulness-pikaharjoitteluryhmissä” epäonnistuneet saattavat tuntea ulkopuolisuutta ja huononmuutta. Tällöin lyötyjä lyödään vain lisää. Epäonnistuja saattaa tuntea vain lisäahdistusta siitä, ettei hän pääse mukaan yhteiseen ihanaan ”mindfulness-tarinaan”. Joku saattaa kokea meditaatio-harjoittelussa ikäviä, jopa sietämättömiä, traumaattista stressiä lisääviä kokemuksia, ja niihin liittyviä ahdistavia tunnetiloja. Ratkaisu ei aina ole aina vain olla tietoisen hyväksyvästi läsnä näille tunnetiloille, koska tämä voi herättää pahimmassa tapauksessa yhä kasvavaa turvattomuutta ja takaumia. Epäonnistunut meditoija voi kokea olevansa viallinen, jopa jotenkin peruuttamattomasti rikkonainen. 

Kaikille tietoisuustaitojen harjoittaminen ei välttämät ole aina helppoa, hauskaa ja palkitsevaa.  Ahdistavia kokemuksia meditaatiosta on myös meditaation opettajilla:

Willoughby Britton (brown.edu 15.4.2018)  kertoo laajasta tutkimuksestaan, jossa haastateltavat oli Theraveda buddhalaisuutta edustavia meditaatio-opettajia tai kliinikkoja tai heidän ryhmiensä oppilaita. Tutkimukseen haettiin haastateltavaksi juuri niitä yksilöitä, joilla oli ollut meditaation tuomia ikäviä kokemuksia. Tutkitut olivat korkeasti koulutettuja ihmisiä ja  heillä ei ollut vakavaa trauma- tai psykiatrista historia. Heidän taustansa olivat siis optimaaliset meditoijalle.

Ongelmia tutkitussa ryhmässä esiintyi seitsemällä eri kokemuksellisilla osa-alueilla: kognitiivisina (esim. muistihäiriöt, merkitysten katoaminen esim. liikennevalon punaisen valon merkityksen kadottaminen), aistimuksellisina (yliherkkyys tuntemuksille, esimerkiksi kuulon tai näön herkistyminen), affektiivisina (harhoja, pelko ahdistus, takaumia traumoista, tunteiden lamaantuminen), somaattisina (esimerkiksi korkeaenergisinä kokemuksina, jotka häiritsevät unta), motivaation häiriintymisinä (esim. en halua tehdä muuta kuin meditoida), itseyden kokemuksen häiriintymisenä (omien ajatusten, kehokokemusten, tunnetilojen omistajuuden häiriintyminen, minuuden rajojen häiriöt), sosiaalisia ja ammatillisen kuvan häiriöinä (esimerkiksi häpeän kokemukset).  Pieni osa häiriöistä oli vakavia, jopa itsemurha-ajatuksiin ja sairaalahoitoon johtavia. Ajallisesti meditaation ikävät ”sivuvaikutukset” vaihtelivat kestoltaan muutamasta päivästä vuosikymmeniin.

Tärkeä kokemuksen vaikeusasteesen vaikuttava tekijä näytti tutkimuksessa olevan henkilön maailmankatsomus ja millaisia merkityksiä he kokemuksilleen antoivat. Näille kokemuksille kun annettiin merkityksiä monesta eri maailmankatsomuksesta käsin (esim. terapeuttiset perinteet, biomedisiina, buddhalaisuus). Tutkijatkaan eivät aina olleet yksimielisiä, olivatko jotkut haastateltavan kokemukset edistystä vai psykopatologiaa. Tästä syntyi teemaan  lisähämmennystä sekä kokijalle että tutkijoille: mistä viitekehyksestä käsin pitäisi tulkita näitä kokemuksia, ehkä psykologisesta, psykiatrisesta vai buddhalaisesta valaistumisen askeleista käsin? 

Traumatisoituneitten ihmisten kohdalla (akuutti traumaattinen stressi, PTSD) meditaatio on kaksiteräinen miekka:  Epäonnistuminen harjoituksissa voi tuottaa lisähäpeää ja joskus harvoin epäsopiva harjoittelu voi johtaa jopa uudelleen traumatisoitumiseen. Ratkaisuksi David Trealeaven (2018) tarjoaa traumasensitiivista mindfulnessiä:  kouluttujalla on hallussa traumainformoidun hoitamisen perusperiaatteet, hän osaa esimerkiksi tarvittaessa ohjata henkilöitä saamaan ammatillista tukea prosessiinsa. Ideaalisinta tietysti olisi, että suurissa retriitissä olisi mukanaohjaajana myös mindfulnesskoulutusta saanut traumaterapeutti. Erityisesti traumatisoituneille on tärkeää lisätä turvallisuuden kokemusta, mukaan lukien yhteisöllisen osallisuuden kokemusta.

Minusta kansalaisten tietoisuustaitojen lisääminen on tärkeä asia. Usein mietin, kuinka paljon pahaa, addiktioita ja itsemurhia aiheutta se, ettei ihmisillä ole lainkaan kykyä tiedostaa itseään. Veikkaan, että heidän riskinsä ikäville kokemuksille on paljon suuremmat kuin tietoisuustaitojen harjoittajilla. Voimme astua tietoisuustaidoissa uudelle oivalluksen tasolle, kun traumaterapia ja mindfulness-perinne käyvät hedelmällistä dialogia keskenään. Näin voidaan minimoida tietoisuustaitojen mukanaan tuomia riskejä.

PS. Tule kuuntelemaan Helsinkiin Lapinlahden Lähteelle 26.4.2018 keskustelua meditaatio, flow, hypnoositilojen hyvinvointivaikutuksista. Ilmoittautuminen täältä.

David Treleaven, Trauma-sensitive mindfulness: Practices for safe and transformative healing, 2018