Blog

”Tunnen itseni vahvaksi ajatellessani hammaslääkäriäni…”


Hammashoitopelkoa voidaan lievittää sekä hypnoosin että mindfulness-menetelmien harjoitteilla.  Vakavissa mielenterveysongelmissa ja vaikeissa traumoissa on helpointa ja turvallisinta aloittaa harjoittelu yhdessä terapeutin kanssa. Lievemmissä tapauksissa harjoittelua voi tehdä myös yksikseen.  Kun harjoittelet itseksesi, olet itse vastuussa omasta oppimisprosessistasi. Suosittelen, että harjoiteita tehdessäsi valitset luotettavan ystäväntai tai sukulaisen, jonka kanssa voit jakaa kokemuksiasi.
 ❤️
Tänään kirjoitan hypnoosiperinteestä nousevista affirmaatioista. Tiedostamaton mielemme on kummallinen. Se ei erota, onko joku tapahtuma totta vai valetta. Kuvittele olevasi elokuvissa. Kun samaistut elokuvaan, niin naurat ja kun siinä on surullinen kohta, itket. Joku puoli sinua ottaa elokuvan todesta. Tämä siitä huolimatta, että toinen puoli sinua tietää samanaikaisesti sinun olevan elokuvissa.  Affirmaatiot käyttävät tätä mielen ominaisuutta hyväksi. 
”Affirm” tarkoittaa vahvistamista. Vahvistamme affirmaatioilla haluamiamme ”puolia” ja näiden tilojen hermoratoja.  Hammashoitopelosta kärsivällä on usein taipumus rakentaa hammashoitopelosta ikäviä mielikuvia ja ”negatiivisia affirmaatioita”. Hän mielikuvissaan näkee, kuinka taas kaikki menee pieleen ja häntä sattuu. Pelkäävä vahvistaa tätä usein kielteisellä sisäisellä puheella: (”En selviä…saan paniikkikohtauksen.”  ”Hammaslääkäri poraa kuitenkin taas hermoon!”)
Scott Shamblott (Fear-Free Dental Care: Findinga Dentist You can Love) kehottaa:
Ota paperia ja kirjoita paperille joitakin affirmaatioita, joita alat harjoitella ennen hoitoa, sen aikana ja niiden jälkeen. Toistamalla lauseita säännöllisesti voit muuttaa omaa pelkoasi vähitellen luottamukseksi.”
Seuraavilla riveillä on joitakin mukaelmia Shamblottin affirmaatioista:
On mukava taas tavata hammaslääkäriäni.””Olen turvassa hammaslääkärin hoitohuoneessa.””Tunnen itseni vahvaksi ajatellessani hammaslääkäriä.””Minulla on terveet hampaat ja kaunis hymy.””Olen oman elämäni hallitsija, jokaisen päivän jokaisena hetkenä, myös hammaslääkärissä.”
*
Affirmaatioissa on olennaista oivaltaa, että jokaisessa meissä on ituna olemassa kaikki mahdolliset tilat. Pelkäävässä on olemassa myös itsensä levolliseksi ja turvalliseksi kokeva puoli, jota voidaan affirmaatioin vahvistaa. Jos ajatuksemme ovat kuin huonosti hoidettu puutarha rikkaruohoineen, voimme palkata onneksi puutarhurin, joka alkaa hoitaa tarhaamme: Hän kitkee pois tarkkaan rumia rikkaruohoja ja lannoittaa sekä  kastelee hyöty- ja koristekasveja.  Puutarhuri voi hyvällä hoivalla ja rakkaudella saada puutarhansa kukoistamaan.
Affirmaatioissa Shamblotiin mukaan on olennaista:
  • Puhu preesensissä eli niin kuin tapahtumat tapahtuisivat juuri nyt. ”Olen levollinen hammaslääkärissäja saan lähes kivutonta hoitoa.” Ei: ”Sitten kun menen hammaslääkäriinolen levollinen jne.”
  • Puhu positiivisestiMäärittelemitä haluat äläkä mitä et halua. ”Tunnen oloni turvalliseksi,mukavaksi ja rentoutuneeksi hammaslääkärissä” eikä En pelkää hammashoitoa.”
  • Ole yksityiskohtainen. Se lisää affirmaatioiden tehoaParempi lause onKun istahdan hammaslääkärin tuoliin ja tuoli kallistetaanolen levollinen.” kuin ”Olen levollinen hammaslääkärissä.”
Hypnoterapiassa ajatellaan, että mitä enemmän affirmaatioita toistetaan, sitä tehokkaampia niistä tulee. Eläydy lauseisiin koko kehollasi, siten, että todella tarkoitat mitä sanot. Se vahvistaa niitä. Kun huomaat toistavasi negatiivisia uskomuksia, ”vaihda radiokanavaa” positiivisten affirmaatioiden puolelle. Toista affirmaatioita arjessasi, herätessäsi, siivotessasi, kävellessäsi kauppaan jne. Olennaista tietysti on, että valitset myös  hyväksyvästi läsnäolevan, kuuntelevan hammaslääkärin, joka huolehtii kipusi lievityksestä.
 ❤️
Nykyään puhutaan aivojen itseohjautuvasta muovautuvuudesta. Affirmaatiot ja mielikuvaharjoittelu ovat juuri sitä.  Seuraava blogiartikkelini onkin parantavien mielikuvien voimasta.
Mainokset

Traumainformoitu hoito – Matkaa kohti uutta ihmiskuvaa

Traumainformoitu hoito on systeeminen muutos kohden terveystasa-arvoa

Traumainformoitu hoito on osoittautunut kansainvälisesti tärkeäksi systeemiseksi malliksi, jolla voidaan puuttua traumaattisten kokemusten kasaantumiseen ja niiden vaikutuksiin koko ihmisen elinkaaren ajan. Sen kautta on avautumassa yhä selkeämpiä ymmärrysyhteyksiä psykologisen trauman ja lääketieteessä hoidattavien kroonisten ja psykiatristen sairauksien ja tilojen välille.

Terveydellisen tasa-arvon saavuttamiseksi, on tärkeää, että lääkärit, myös hammaslääkärit, lisäävät omaa neuropsykososiaalista ymmärrystä traumoista ja traumainformoidusta hoidosta. Kun otetaan huomioon trauma-altistumisen levinneisyys ja niiden vaikutus yksilön terveyteen traumainformoidussa järjestelmässä on tärkeää, että lääkäri sitoutuu systeemin muutokseen kaikissa sen kehitys- ja toteutusvaiheissa (1). 

ACE-tietoinen terveydenhoito

Traumainformoitua hoitoa ei voi ymmärtää ilman ACE ymmärrystä. Lapsuuden haitalliset kokemukset (ACE adverse childhood experiences) ymmärretään stressaavina traumaattisina tapahtumina, joilla voi olla pysyviä kielteisiä vaikutukseen terveyteen ja hyvinvointiin. Lapsella näennäisesti pienetkin hankalat kokemukset, kuten jatkuva emotionaalinen laiminlyönti, voivat olla traumatisoivia. Lapsi on myös kimmoisa,”nuori varpu on taipuisa”, joten korjaavat kokemukset ovat helpompia kuin aikuisilla. Siksi inhimillinen ja kustannustehokas sote-järjestelmä investoi traumojen varhaiseen ennaltaehkäisyyn ja niihin ajoissa puuttumiseen.

Lapsuuden haitalliset kokemukset (ACE adverse childhood experiences) vaikuttavat fyysiseen terveyteen, terveyskäyttäytymiseen ja henkiseen hyvinvointiin koko ihmisen elinkaaren ajan. Niiden laajan esiintyvyyden vuoksi ne muodostavat merkittävän kansanterveydellisen uhan. (1)

Psykologi Soile Poijula kirjoittaa sivuillaan: Tunnetun Fellitin ja Andan Adverse Childhood Experience (ACE) tutkimuksen mukaan kielteisten elämäntapahtumien kasaantuminen aiheuttaa vakavien terveysongelmien moninkertaisen riskin. Hoitamattoman trauman seuraukset vaikuttavat kielteisesti lasten ja heidän läheistensä koko loppuelämään, jopa heidän syntymättömien lastensakin elämään. Traumatisoitumisella on laaja-alaiset vaikutukset koulusuoriutumiseen, kognitiivisiin kykyihin, huumeiden käyttöön, vammauttaviin mielenterveysongelmiin ja ruumiilliseen terveyteen. Traumatisoituneen lapsen nopea tunnistaminen mahdollistaa nopeat interventiot, jotka voivat vähentää kielteisiä seurauksia.

Lapsuuden hankalat kokemukset sekä muut traumat hankaloittavat potilaiden perusterveydenhoitoon hakeutumista, ja tämä on eräs monista syistä, miksi tarvitaan sote-henkilöstön koulutusta traumainformoituihin käytäntöihin. Pitkäaikainen traumaattinen stressi lisää myös riskiä ohjautua erilaisiin epäterveellisiin elämäntyyleihin kuten addiktioihin.

Kansainvälinen kiinnostus hankaliin lapsuuden kokemuksiin kansanterveyskysymyksenä on kokoajan kasvanut, koska on niin selkeästi havaittu kroonisten sairauksien, stressin ja lapsuuden hankalien kokemusten väliset korrelaatiot. Hammaslääketieteessä ACE:n merkitystä on tutkittu hämmästyttävän vähän, mutta tutkimusnäytön perusteella vaikuttaa siltä, että ACE:lla on myös suora korrelaatiosuhde suunsairauksiin (3). 

Meillä on jo runsaasti näyttöä siitä, että medikaaliset traumat (esimerkiksi traumatisoivat kivuliaat hammashoitokäynnit) ovat selittävinä tekijöinä hammashoitopelossa. Toivon, että tulevaisuudessa avautuu tutkimustietoa myös ACE:n mahdollisesta merkityksestä ja korrelaatiosuhteesta hammashoitopelkoon.

Kaikkien terveydenhuollon osa-alueiden, myös suunhoidon ammattilaisten, tulisi olla traumainformoituja ja perehtyneitä lapsuuden hankaliin kokemuksiin. Heidän olisi valmistauduttava kohtaamaan niistä kärsineitä potilaita ja tietysti myös aikuisiässä traumatisoituneita. Traumatisoituneitten ihmisten kohtaaminen päivittäin on osa sote:n arkea, johon taitoja ja voimia ammennetaan traumainformoidusta koulutuksesta. 

Traumoilla ja väkivallalla on yhteys

Kanadan hallituksen alainen kansanterveyslaitos (Public Health Agencies of Canada) niputtaa koulutuskäytännöissään trauman ja väkivallan yhteen. Heidän esittelysivustollaan puhutaan trauma- ja väkivaltainformoiduista käytännöistä. Näiden kahden asian yhteenliittäminen onkin luonnollista, tekee sen sitten julkilausutusti tahi ei.

Traumoilla ja väkivallalla on selkeä yhteys, jota sivustolla kuvataan seuraavasti:

  • Trauma on sekä ylivoimainen negatiivinen tapahtuma tai tapahtumien sarja, myös väkivallan kokemus, ja reaktio niihin
  • Väkivaltaa voi olla monenlaista, ja se voi tapahtua kerran tai useita kertoja elämän aikana
  • Väkivalta voi olla traumaattisia pitkäaikaisia vaikutuksia, olipa väkivaltainen kohtelu osa nykyelämää tai onko se tapahtunut joskus aiemmin.

Sivuston mukaan trauma- ja väkivaltainformoituja käytäntöjä tarvitaan, koska nämä kokemukset ovat yleisiä kaikkialla yhteiskunnassa (esimerkiksi maailmanlaajuisesti 1/3 naisista kokee fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa kumppaninsa taholta tai seksuaalista väkivaltaa muun henkilön toimesta. Kanadassa 32 % aikuisista ilmoittaa kokeneensa lapsuuden haitallisia kokemuksia ACE ja 25 % ikäluokan 6-12 v oppilaista kertoo olevansa kiusattuja). Tästä syystä monilla palveluita etsivillä henkilöillä – terveydenhuollossa, asumispalveluissa, oikeuslaitoksissa tai muissa järjestelmissä – on historiaa väkivaltaisesta kohtelusta ja traumasta. Lisäisin tähän vielä että usein juuri traumatisoituneet ihmiset, jotka ovat kokeneet väkivaltaa, ovat haastavia toipujia (suuri riski monenlaisiin mielenterveysongelmiin, kroonisiin kipuihin, toiminallisiin häiriöihin ja fyysisiin sairauksiin) ja erityisesti he tarvitsisivat turvallista, esteetöntä moniammatillista, traumainformoidusta yhteistyöstä. Lääkäri ovat yksin heitä hoitaessaan melko voimattomia.

Tavoitteena trauma- ja väkivaltainformoidussa järjestelmässä on minimoida haitta eikä siis ensisijaisesti trauman hoitaminen. Tärkeää on myös tunnistaa terveydenhuollon rakenteissa olevat alistavat ja kaltoinkohtelevat  käytännöt, esimerkiksi seksismi, rasismi ja xenophobia sekä lastensuojelun ja oikeusjärjestelmän traumatisoivat käytännöt (3). Lisäisin tähän myös terveydenhuollon, mukaanlukien hammashoidon, traumatisoivat käytännöt ja medikaalisten traumojen ennaltaehkäisyn.

Perusterveydenhuollon ammattilaiset voivat, lisääntyneen trauma- ja väkivaltakoulutuksen ja niihen sisältyvien tunnetaitojen ja itsetuntemuksen kautta, omaksua yleiset traumatisoituneitten potilaiden hoitokäytännöt. Samalla heille mahdollistuu parempi itsehoito, huolehtiminen omista rajoista ja jaksamisesta. Traumainformoidusta käytännöistä hyötyy siis potilaiden lisäksi henkilökunta. Ne ovat työpaikan erimielisyyksien, empatiauupumuksen, kyynistymisen ja sijaistraumatisoitumisen ennaltaehkäisyä.

Miksi muutosta tarvitaan?

Traumat, mukaanlukien ACE, ovat haaste kaikille hoitopalveluille sekä terveydenhuollossa että sosiaalitoimessa. Traumainformoitu biopsykososiaalinen viitekehys on erityisen tärkeä kroonisten sairauksien ja oireiden takana piilevien terveysolosuhteiden ymmärtämiseksi ja niiden kanssa työskentelemiseksi. (4).

Kroonisista kivuista Yhdysvalloissa kärsii 116 miljoonaa ihmistä. Tämä voi olla eräs keskeinen muutosvoima, mikä ohjaa potilaita hakeutumaan yhä enemmän biopsykososiaalisiin kuntoutuspalveluihin. Potilaat tarvitsevat sote-palvelujen taitavasti ja ymmärrettävästi tarjoaman yksilöllisen, emotionaalisen ja fyysisen komponentin leikkauskohdassa tapahtuvan intervention parantumisprosessissaan.(4) Suunhoidon ammattilaisille tämä merkitsee oman perinteisen tieteenfilosofisen perspektiivin laajentamista, paradigman siirtymää monialaiseen yhteistyöhön, omassa ammatillisessa ajattelussa.

Traumainformoidun muutoksen esteet

Miksi järjestelmämme on muuttunut vasta pienessä määrin traumainformoiduksi, johtunee monesta syystä. Tulevaisuuden haasteemme ovat johtamisessa, rakenteissa ja valtasuhteiden uusintamisessa. Me lääketieteilijät joudumme laajentamaan tieteellistä ihmiskuvaamme. Käytännössä tämä merkitsee hammashoitoyksiköissä kiinteää yhteistyötä paitsi muiden lääketieteen edustajien myös sosiaalitoimen ja mielenterveysyksiköiden kanssa. Traumainformoitu näkökulma kaataa perinteisiä raja-aitoja ja auttaa meitä löytämään yhteistä kieltä, monialaista oivallusta, kansalaisten sekä meidän itsemme yhteiseksi hyväksi. Olemme hyvinvoinnissamme riippuvaisia toinen toisistamme. 

Haasteena on myös se, että traumainformoiduissa käytännöissä terveydenhoidon ammattilainen joutuu kääntämän katseensa potilaan lisäksi myös omaan sisäiseen maailmaansa: Hänen täytyy opetella tunnistamaan oma mahdollinen traumaattinen stressinsä. Hän joutuu hakemaan keinoja (koulutusta/työnohjausta/terapiaa) omien tunnereaktioittensa havainnointiin, tunnistamiseen ja hallitsemisen.

Angela Sweeney et al (5) tuo esille mielenterveyshäiröiden biolääketieteellisten mallien dominointiin liittyvät traumainformoidun muutoksen esteet: 

  • Valtaa käyttävien haluttomuus siirtyä biolääketieteellisistä mielentervfeydenhäiriömalleista kokonaisvaltaisiin biopsykososiaalisiin malleihin, johon syynä on usein mm. kokonaisvaltaisen koulutuksen puute
  • Mielenterveyteen keskittyvien terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksen vahva biolääketieteellinen painopiste, mikä vaikeuttaa biolääketieteellisen  kulttuurin haastamista. Biolääketieteellinen painotus on merkinnyt, että sosiaaliset ja psykologiset terveydenhoidon sektorit ovat laiminlyötyjä, mikä johtaa investointien puuttumiseen kokonaisvaltaisempiin mielenterveyspalveluihin ja hoitoihin. Terveydenhoidon ammattilaisten vähäinen ymmärrys sosiaalisen, urbaanin, historiallisen ja kulttuurisen trauman käsitteistä. 
  • Historialliset väärinymmärrykset, mukaan lukien behavioristen käsitykset, joissa ajateltiin empatian ja myötätunnon vahvistavan huonoa käyttäytymistä.
  • Trauman laaja-alainen ymmärtämionen paljastaa ihmisluonteen julmat ja kieroutuneet piirteet, ja se haastaa koko maailmankatsomuksemme ja tämä vaikeuttaa traumatiedon hyväksymistä. 

Oma kokemukseni on, että lääketieteessä tunnutaan olevan päivä päivältä avoimepia myös traumatietoudelle ja -kokemukselle sekä moniammatilliselle ja -alaiselle yhteistyölle. Suuri laiva kääntyy hitaasti. Ehkä se on hyväkin, jotta sote-laivamme ei kaadu. 

Lähteet (7.7.2019):

(1)https://journals.lww.com/familyandcommunityhealth/Fulltext/2019/04000/Promoting_Health_Equity_Through_Trauma_Informed.3.aspx

(2) https://www.whijournal.com/article/S1049-3867(18)30550-4/fulltext

(3) https://journals.sagepub.com/doi/abs/10.1177/2380084418810218

(4) https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2590109519300023

(5) https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/30174829

Medikaalinen trauma

Medikaaliset traumat ovat potilaiden ja heidän perheittensä kokemia psykologisia ja fysiologisia vasteita terveydenhoitojärjestelmän henkilöstön tuottamiin kipuihin, vammoihin, tai ne ovat hyvinvointia vahingoittavia reaktioita lääketieteellisiin kehoon tunkeutuviin tai pelottaviin hoitokokemuksiin tai vakaviin sairausdiagnooseihin.
64730474_626940291129245_5441394432098172928_n
Hammaslääkärin vastaanotot ovat esimerkiksi terveydenhuollon yksiköitä, joissa medikaalisia traumatisoitumisia valittettavasti joskus tapahtuu. Potilaat, erityisesti lapset, voivat olla alttiita myös perusterveydenhoidossa ja erityissairaanhoidossa medikalaisille traumoille. Juuri lapsilla medikaalisten traumojen seuraamukset voivat olla kauaskantoisia.
Kuolemantapaukset ovat oma lukunsa. USA:ssa terveydenhoitoyksiköitä yleisesti pidetään turvallisina, mutta silti IOM:in (Institute of Medicine 2000) mukaan vajaat 100 000 ihmistä kuolee maassa vuosittain lääketieteellisiin, ennaltehkäistävissä oleviin hoitovirheisiin, joista n. 70% johtuu tehottomasta kommunikaatiosta (Lähde: Hall&Hall 2017).
Miksi medikaalisen trauman seuraamukset yleensä jäävät huomaamatta ja hoitamatta. Tästä on olemassa monta teoriaa (mukaellen Hall&Hall 2017):
– Lääketieteellisissä yksiköissä ei kiinnitetä huomiota muuta kuin biologiaan.
– Perinteisissä lääketieteellisissä tiimeissä on tyypillisesti vain lääketieteellisen koulutuksen saaneita ihmisiä, näin ollen pitempiaikainen kokonaisvaltainen hyvinvointi ei ole järjestelmän intresseissä.
– Hammashoidon ammattilaiset on sosiaalisoitu siihen, että medikaalisten traumojen psykologiset ja fysiologiset seuraamukset jätetään huomiotta. Medikaalista traumaa ei haasteta eikä tunnusteta.
– Yleensä rahaa käytetään sairaaloissa vain sairauksien hoitamiseen ja vähemmän holistisen terveyden edistämiseen.
– Mielenterveysammattilaisten tarvetta määritellään liian kapein kriteerein, jolloin moniammatillinen yhteistyö jää puutteelliseksi.
Jotta minimoidaan terveydenhuoltojärjestelmän tuottamat traumat, on siirryttävä integratiiviseen hoitamiseen, jossa edistetään entistä tiiviimpää monialaista ja aidosti potilaskeskeistä hoitamista.
Oma kokemukseni terveydenhuollosta eli hammashoidosta on, että olemme ajautuneet kauniista juhlapuheista huolimatta yhä enemmän pois potilaskeskeisestä järjestelmästä virkamies- ja byrokratiakeskeiseen hoitamiseen.
Aidosti potilaskeskeisestä traumainformoidussa hoitamisessa päätökset hoitopoluista tapahtuvat mahdollisimman itseohjautuvasti moniammatillisessa yhteistyössä, lähellä potilasta, hänen tarpeitaan kuunnellen.
Medikaalinen trauma on yksilö-, tilanne- ja ympäristösidonnainen. Se on siis systeeminen ekologinen ilmiö. Koska tiedämme miten radikaalisti lapsuuden haitalliset kokemukset (ACE) ja traumat vaikuttavat terveyteen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jokaisen hoitoyksikön tulisi olla traumainformoitu ja tietoinen medikaalisista traumoista ja tietetysti myös muista traumatisoitumisen muodoista.
Medikaalisessa traumoissa on neljä eri muuntujaa:
64887846_624863204670287_5802128043799478272_n
I. Ensinnäkin potilaan persoonalliset, perimän kautta syntyneet, henkilökohtaiset ominaisuudet, sekä hänen sosiaaliset suhteensa sekä aikaisempi traumahistoriansa, vaikuttavat medikaaliseen traumaan.
II. Vaikka jokainen potilas on yksilö, ja sama toimenpide voi olla toiselle trauma ja toiselle ei, tietyt lääketieteelliset toimenpiteet tai diagnoosit voivat olla keskimäärin enemmän traumaa triggeröiviä kuin toiset. Esimerkiksi elämää uhkavat tilanteet ja vakavat diagnoosit ovat traumaattisten tilanteiden jatkumossa usein eniten triggeröiviä. Toisaalta joillakin potilailla yksinkertaisetkin lääketieteelliset toimenpiteet, kuten hammaskiven puhdistus voivat olla triggeröiviä.
Hall et Hall luokittelevatkin lääketieteelliset potentiaalisesti traumatisoivat toimenpiteet kolmeen tasoon: 1. vähiten traumatisoivalla tasolla on tavanomaiset lääketieteelliset toimenpiteet, joita ei yleensä pidetä triggeröivinä, esimerkiksi verenpaineen mittaus. 2. tasolla on monet sairausdiagnoosin saaminen , kuten syöpä, diabetes, nivelrikko, vatsahaava, masenuus jne. 3. tasolla puolestaan on lääketieteelliset hätätilanteet ja elämää uhkaavat tilanteet sekä pakkohoitotilanteet.
III. Medikaalisiin traumoihin vaikuttaa luonnollisesti myös millainen on laadultaan henkilökunta. Perustan potilaan maksimaalisesti toipumista edistävälle terveyden- ja sairaudenhoidolle luo empaattinen, hyvinvoiva, traumainformoitu,henkilökunta. Tässä työssä jokainen tiimin jäsen on tärkeä, ensimmäisen puhelun vastaanottavasta henkilöstä lääkäreihin, hoitajiin ja johtajiin. Tässä kohdassa on suuri merkitys mm. henkilökunnan tunnetaidoilla, itsetuntemuksella, kommunikaatiotyylillä ja oman stressinsäätelykyvyllä. Tarvitaan myös yhteistyötä. Tehokas traumojen, myös medikaalisten traumojen, ennaltaehkäisy- sekä jälkihoitotyö tapahtuu moniammatillisella tehokkaalla yhteistyöllä.
IV. Viimeisenä muuntujana medikaalisessa traumasta on hoitoympäristö. Vaikka henkilökunnalle terveydenhoidon fyysinen ympäristö voi olla tuttu ja turvallinen, se ei ole sitä välttämättä potilaille. Me tunnemme, ajattelemme, elämme ja koemme asioita fyysisessä ympäristössä, jolla on vaikutuksia meihin. Potilas riisutaan sairaalassa pois omasta tutusta ja turvallisesta ympäristöstä kokonaan uuteen ympäristöön. Tämä voi olla jo sinänsä joillekin ihmisille traumoja triggeröiviä, mutta se saattaa vähintäänkin puhaltaa roihuun jo kytemässä olevan trauman.
Medikaaliseilla traumoilla voi olla monenlaisia vaikutuksia potilaiden hyvinvointiin ja heidän eri elämän osa-alueille. Lääketieteelliset hoidoilla, diagnooseilla ja toimenpiteillä ei ole siis vain fyysisiä vaikutuksia kehoomme, vaan niillä voi olla myös odottamattomia psykologisia, sosiaalisia sekä fysiologisia seuraamuksia, jotka välittyvät potilaan ja henkilökunnan jäsenten persoonallisten ominaisuuksien, heidän kokemustensa ja traumahistorioittensa sekä hoitotoimenpiteiden, diagnoosien antojen ja hoitoympäristön kautta.
Hall&Hallin (2017) mukaan eniten on kiinnitetty huomiota vakavien medikaalisten traumojen (trauma 3) yhteyttä ahdistushäiriöihin ja PTSD oireisiin (traumaperäinen stressihäiriö). Aivan viime aikoina on Suomessakin tuotu julkisuudessa esille esimerkiksi naisten traumaattisten synnytyskokemusten vaikutuksia heidän synnytysten jälkeiseen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Traumaattinen stressi voi ilmetä synnytyksen jälkeen monin tavoin, mutta traumaperäisen stressihäiriön kriteerit näyttäisivät täyttyvän 1,7 – 3 % synnyttäjistä (Hall&Hall, 2017). Tiedämme samoin myös, että hyvin usein hammashoitopelko ja siihen liittyvä seurannaisvaikutus, hammashoidon välttämiskäyttäytyminen, liittyvät aikaisempiin traumaattisiin ja hankaliin elämänkokemuksiin sekä medikaalisiin traumoihin hammashoidossa. Esimerkiksi De Jongh et al (2001) tutkimuksessa 59 %:lla hammashoitopelkoisista (tutkittavia 53) oli ensisijaisena riskitekijänä aiempi hammaslääketieteellinen toimenpide, johon liittyi voimakas stressireaktio. Yhtälailla lukemattomat muut lääketieteelliset toimenpiteet ja taudin määrittelyt diabetes-diagnoosista sydänkohtauksiin, HIV-diagnoosista vatsantähystykseen, aborttiin ja keskenmenoon voivat aktivoida potilaassa traumaperäistä stressiä. Aivan kuten muissakin traumoissa, aikaisemmat lapsuuden ja nuoruuden hankalat kokemukset sekä muut traumat sekä heikko sosiaalinen verkosto, mukaan lukien huonot suhteet hoitohenkilökuntaan, altistavat traumaperäisille oirehdinnalle.
Traumainformoitu henkilökunta voi parhaimmillan tarjota puskuroivia uusia ihmissuhteita, jolla vähennetään vanhojen traumojen aktivoitumista ja medikaalisen traumatisoitumisen riskiä. On selvää, että tuskin koskaan lääketieteellisessä hoitokulttuurissa päästään tilanteeseen, jossa voimme aina toimia psykologisen trauman näkökulmasta ihanteellisesti. Joskus potilaan elämän säilyttämisen kannalta olennaiset asiat menevät mahdollisen psykologisen traumatisoitumisen edelle. Silti voimme merkittävästi traumainformoiduilla käytännöillä vähentää lääketieteellisen toiminnan traumaperäisiä seurannaisvaikutuksia.
Medikaalinen trauma voi vaikuttaa monin tavoin potilaan toimenpiteen tai sairausdiagnoosin jälkeiseen hyvinvointiin, sekä välittömästi että myöhemmin ilmenevinä seurannaisvaikutuksina. Se voi vaikuttaa emotionaaliseen hyvinvointiin. Se voi ilmetä traumaperäisenä stressioireiluna, ahdistuksena, takaumina, paniikkioireina ja masennuksena. Medikaalisen trauman välilliset vaikutukset voivat olla moninaisia. Se voi olla myötävaikuttamassa vanhojen ihmissuhteiden katkeamiseen, se voi eristää ihmisen ja toki se saattaa auttaa löytämään myös uusia ihmissuhteita. Medikaalinen trauma voi johtaa koko elämäntyylin muutokseen, henkisyyden löytämiseen tai sen katoamiseen, vanhojen harrastusten menettämiseen ja uusien löytämiseen. Se voi ylipäätään muuttaa koko ihmisen identiteettiin ja hänen toimintaympäristönsä sekä hyvässä että pahassa.
Traumainformoitu henkilökunta voi olla myötävaikuttamassa siihen, että medikaalinen trauma kääntyykin potilaan jälkitraumaattiseksi kasvuksi. Trauma on aina kaksiteräinen miekka: Se voi tyrkätä meidät depressioon, ahdistukseen ja traumaattiseen stressiin, mutta se voi myös auttaa meitä löytämään uutta entistä harmonisempaa minuutta ja henkilökohtaista kukoistusta.
Jos sinua kiinnostaa traumatietoisuutesi lisääminen, moniammatillisessa yhteistyössä rakentiamme koulutuksiamme löytyy täältä. 
Lähteet:
De Jongh A, van der Burg J, van Overmeir M, Aartman I, van Zuuren FJ. Trauma-related sequelae in individuals with a high level of dental anxiety. Does this interfere with treatment outcome? Behav Res Ther. 2002;40:1017–1029.
Michelle Flaum Hall& Scott E. Hall, Managing the Psychological Effect of Medical Trauma, Springer, New York

Miksi traumainformoitu sote?

— Kati Sarvela —

Monet hahmottavat, että traumoja on vain suuret mullistavat tapahtumat, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö tai tsunami. Asia on kuitenkin niin, että trauma on moniuloittenen ilmiö. Yksittäinen traumatisoiva tapahtuma voi aiheuttaa niin sanotun I-tyypin trauman. Toistuva traumatisoiva tekijä ihmisen elämässä (esim. perheväkivalta, lääketieteelliset toimenpiteet ja diagnoosit, koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, tuskainen avioero ja huoltajuusriidat) voivat kasaantuessaan puolestaan aiheuttaa niin sanotun II-tyypin trauman. Kehomieleen, mutta yhtä lailla myös yhteisöön tai traumatisoituneeseen organisaatioon, voi kerääntyä monenlaisia pienempiä tai suurempia traumaattisia tapahtumia, jonka seurauksena voi syntyä traumaattista stressiä.

Traumainformoidun käytäntöjen omaksuminen sote-yksiköissä on tärkeää, mutta se on sitä muissakin yhteiskunnallisissa instituutioissa, kuten kouluissa, poliisivoimissa, palolaitoksessa ja varhaiskasvatuksessa. Tässä hieno skotlantilainen videoa traumainformoidusta työvoimasta. Skotlanti, Kanada ja Yhdysvallat ovat edellä kävijä maita tässä asiassa.

Meidän on opittava pelaamaan moniammatillisesti yhteen ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi vähentääksemme kärsimystä, puuttuaksemme sairastavuuden juurisyihin ja tehdäksemme kustannussäästöjä. Traumainformaatio tarjoaa meille tähän yhteisen moniammatillisen kielen, jota kaikki voivat ymmärtää.

Tarvitsemme traumainformoitua kohtaamista terveydenhoitoon esimerkiksi seuraavista syistä:

  • Tuottaaksemme parempilaatuisia, yksilöllisiä palveluita
  • Saadaksemme aikaan parempia hoitotuloksia
  • Vaaliaksemme omaa ja potilaan mielenterveyttä
  • Vähentääksemme yksilöiden ja yhteisöjen traumaattista stressiä
  • Vähentääksemme omaa ja potilaan päihteiden käyttöä

Joskus työmme voi olla ihmisten parissa raskasta. Kun jaan potilaiden kanssa heidän tarinoitansa, voin joutua maksamaan tästä hinnan. Olen alttiina sijaistraumatisoitumiselle, jolloin alan kantamaan potilaan taakkaa omassa kehossani. Tämä puolestaan voi johtaa kyynistymiseen, empatiauupumukseen  ja loppuunpalamiseen. Traumainformoitu ihmisen kohtaaminen on tärkeää siis myös oman itsen kannalta.

Traumainformoituina voimme oppia parantamaan kimmoisuuttamme  ja vahvistamme itsemme henkistä kasvua yhdessä potilaittemme kanssa. Jotta voimme tarjota parasta hoitoa parantajina, on meidän varmistettava oma turvallisuuden kokemus, itsehoito (esimerkiksi omien rajojen tunnistaminen ja vahvistaminen sopivan vahvuiseksi)  ja yhteisöllinen tukiverkostomme.

Myös (hammas)lääketieteelliset toimenpiteet voivat olla potentiaalisesti psyykkisesti traumatisoivia. Trauma ei ole itse tapahtuma (esimerkiksi vaikea hampaan poisto), vaan tapahtuman aiheuttama tunne- ja reaktiomalli kehossa. Trauma vaikuttaa sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin sekä koko yhteisöllisen ja yksilöllisen identiteettimme muodostukseen. Yksilö mutta myös yhteisö voi siis kantaa traumojen oireita.

img_3980

Kun opimme traumainformoituina tunnistamaan psykologisten haavojen, traumojen, vaikutukset yksilöissä ja yhteisöissä, kasvaa meistä ymmärtäväisempiä ja armollisempia ihmisiä. Voimme katsoa itseämme ja ihmisten välisiä tilanteita ”traumasilmälasien” läpi. Tämä on tärkeää, koska traumaattinen kokemus uhkaa paitsi fyysistä tai emotionaalista hyvinvointia ja se voi herättää myös voimakkaita avuttomuuden, kauhun, ja kontrollin menettämisen pelkoa. Traumaattiset kokemukset voivat merkittävästi muuttaa henkilön käsitystä itsestä, ympäristöstä ja ihmisistä.

Traumaattisten kokemusten kasaantuessa, vaikkapa kiusaamisen, syrjäytymisen ja osattomuuden vuoksi, vasteet kasvavat yhä voimakkaammiksi ja vaikuttavat yhä enemmän yksilön toimintaan. Pitkäaikainen altistuminen traumaattiselle stressille voi vaikuttaa ihmisten kaikkiin elämän osa-alueisiin, mukaan lukien biologinen, kognitiivinen, sosiaalinen ja emotionaalinen toiminta.

Koska ihmiset, jotka ovat kokeneet useita traumoja, eivät liity maailmaan samalla tavoin kuin ne, joilla ei ole ollut vastaavia kokemuksia, he tarvitsevat palveluita ja vuorovaikutusvasteita, jotka ovat herkkiä heidän kokemuksilleen ja tarpeilleen.

Henkilöstön koulutus ja kokemuksellinen oppiminen ovat ratkaisevia traumainformoituun järjestelmään pääsemiseksi. Traumatietoisuus varmistaa, että kaikki työntekijät työskentelevät samasta ymmärryksestä käsin ja kykenevät tarjoamaan samantyyppisiä traumasensitiivisia vastauksia haastaviin tilanteisiin. Koulutuksen perustaitoihin kuuluu mm. sen ymmärtäminen, mitä on traumaattinen stressi, kuinka se vaikuttaa aivoihin, kehoon, yhteisöön ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tärkeää on myös tunnistaa sijaistraumatisoituminen ja  empatiauupumus.

Traumadynamiikan muutos, joskus  lyhytkin esittelykoulutus, voi aikaan saada muutoksen, jossa henkilöstö voi tulla herkemmäksi tunnehaavojen tunnistamiselle ja kohtaamiselle. Tämän jälkeen on vähemmän todennäköistä, että henkilöstö luo uutta pelkoa tai tavalla tai toisella traumatisoi tarpeettomasti potilaitaan tai  asiakkaitaan. Lisäksi voi olla työyhteisöä eheyttävä kokemus, kun huomaamme katsovamme ”hankalia” asiakkaita ja työtovereita myötätuntoisemmin, ”traumasilmälasien” läpi.

Traumainformoiduksi kasvaminen on sekä yksilö- että yhteisötasolla jatkuva kasvu- ja oppimisprosessi. Yksilö tai yhteisö ei ole koskaan loppuun saakka traumainformoitu. Se on päivästä toiseen tapahtuvaa yksilön tai yhteisön tunnetaitojen kehittämistä, muuttumista ja harjoittelemista kohtaamaan hyväksyvän läsnäolevasti omia ja toisten ihmisten tunnehaavoja.

Traumainformoiduksi kasvaminen on jatkuvaa kehittymistä kohtaamaan myötätuntoisesti, uusin tavoin ja näkökulmin haavoitettuja ihmisiä, myös itseämme. Se on eri tieteiden välisten siltojen rakentamista. Se on saumattoman moniammatillisen yhteistyön kehittymistä, jossa pyrimme eri ammattilaisten kanssa kannattelemaan asiakkaita,  ehkäisemään uusien psyykkisten haavojen syntymistä ja tekemään yhdessä parhaamme vanhojen haavojen arpeutumisen auttamisessa.

 

Koulutusta:

http://iloajatoivoa.fi/event/traumainformoitu-hoito-lasnaoloa-ja-tunnetaitoja-terveydenhoidon-henkilostolle

 

Luettavaa:

https://www.acesconnection.com/blog/trauma-informed-care-toolkits-1

https://www.healthcaretoolbox.org/

https://www.samhsa.gov/nctic

http://whatworksforhealth.wisc.edu/program.php?t1=22&t2=17&t3=122&id=636

 

Väärinkäsityksiä traumainformoidusta hoitamisesta

Processed with MOLDIV

— Kati Sarvela—

Väärinkäsitys 1

Kaikilla mielenterveyspotilailla on traumahistoria

Vaikka traumat, tunnehaavat, ovat riskitekijänä monissa mielenterveys- ja oppimishäiriöissä sekä lukuisissa fyysisissä sairauksissa, ne eivät selitä tietenkään kaikkia ihmisen hyvinvointi- ja terveysongelmia. Tosiasia silti on, että parantumattomat tunnehaavat ovat yleisiä. Traumatisoituneelle henkilölle traumainformoitumaton järjestelmä ei tuota riittävän monipuolisia palveluita. Esimerkiksi enemmistöllä mielenterveyspalveluita käyttävistä on traumahistoriaa. Perusterveydenhuollossa, kuten hammashoidossa, käy joka päivä lukuisia henkilöitä, jotka kärsivät parantumattomista tunnehaavoista.

Väärinkäsitys 2

Traumainformoitu järjestelmä sopii vain traumatisoituneille

Traumainformoitu järjestelmä ei ole sama kuin traumojen hoitoon keskittyvä järjestelmä. Traumainformoitu järjestelmä sopii moniin yhteiskunnallisiin instituutioihin, esimerkiksi sote-yksiköihin, kouluihin, varhaiskasvatukseen sekä oikeuslaitokseen. Esimerkiksi Skotlannissa on aktiivinen ruohonjuuritason liike meneillään, jossa pyritään muuttamaan järjestelmää traumainformoiduksi.  Traumainformoidussa järjestelmässä osataan ohjata ihminen asiakaslähtöisesti hänen tarvitsemansa moniammatillisen avun piiriin, tarvittaessa tietysti myös traumaterapiaan. Lisäksi pyritään ennaltaehkäisemään järjestelmässä tapahtuvaa potilaiden ja henkilökunnan kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä  sekä pyritään ehkäisemään esimerkiksi kivuliaista toimenpiteistä, pitkällisestä sairaalajaksoista tai sairausdiagnoosesista seuraavia tunnehaavoja.

Väärinkäsitys 3

”Mitä sinulle on tapahtunut?” otetaan kirjaimellisesti

Traumainformoidun järjestelmässä keskeinen kysymyksenasettelu, kun kohdataan haavoittunut asiakas, on  ”Mitä sinulle on tapahtunut?”. Tätä ei kuitenkaan ääneen kysytä, vaan se on orientoitumistapa. Ammattiauttajat ymmärtävät ja sisäistävät toimintaansa, että kokonaisvaltainen hyvinvointi, myös fyysinen terveys, muovautuu paitsi perimän ja terveyskäyttäytymisen myötä, myös sosiaalisessa ja kulttuurissa vuorovaikutuksessa. Hyvä on myös pohtia joskus ”Mitä minulle on tapahtunut?”, kun auttaja reagoi tunnepitoisesti asiakkaaseen.

Väärinkäsitys 4

Traumainformoitu järjestelmä on käsitteellisesti sekava

Traumainformoitua järjestelmää ei opi pelkästään kalvosulkeisissa tai kirjoja lukemalla. Sen sijaan se on systeemisellä tasolla tapahtuva organisaatiokulttuurin muutos, joka tapahtuu  kokemuksellisesti, yhdessä oppien ja uusia innovatiivisia auttamis- ja tukimuotoja etsien. Jos asiaa yrittää opetella vain faktoja opiskelemalla, prosessi voi tuntua sekavalta.

Väärinkäsitys 5

Traumainformoiduksi muututaan yksilötasolla tapahtuvan muutoksen kautta

Vaikka on tärkeää, että yksilötasolla työntekijät ovat traumainformoituja, muutos on systeeminen. Tämä merkitsee sitä, että muutoksen on tapahduttava myös verkostoyhteistyössä, johtamiskäytännöissä ja rakenteissa.

Väärinkäsitys 6

                                             Muutos on jo tapahtunut sotessa

Muutos on Suomessa aluillaan. Soteyksiköt ovat tässä suhteessa vielä hyvin eriarvoisissa asemissa. Suomessa aidosti traumainformoidut yksiköt ovat harvinaisia.

Viime viikolla Trauma- ja kriisikongressissa Oulun vastaanottokeskus kertoi kokemuksistaan traumainformoiduista asiakaspalveluista. He ostavat kuitenkin esim. terveyspalvelunsa ja heidän yhteistyökumppaninsa eivät ole traumainformoituja.

PS. Kuten mainitsin, Skotlanti yksi edelläkävijä maa traumainformoitujen palveluiden suhteen. Tämä video kannattaa katsoa! Tässä puolestaan oma videohaastatteluni traumainformoidusta hammashoidosta. Jos kouluttautuminen kiinnostaa, ilmottaudu kurssillemme tästä.

Lähteenä olen käyttänyt omia kokemuksia sekä artikkelia:  (Mis)understanding trauma-informed approaches in mental health, Angela Sweeney & Danny Taggart, Journal of Mental Health, Oct 2018

Suomeenkin traumainformoitu hoitojärjestelmä?

– Kati Sarvela –

Torstaina sain tilaisuuden olla osallisena Oulussa Duodecimin järjestämällä traumainformoidussa koulutuspilotissa, jota veti psykiatri Anne Pelkonen.  Koulutus oli nimeltään ”Traumainformoitu hoito – Läsnäoloa, myötätuntoa ja tunnetaitoja lääkäreille”. Traumainformoitu sana voi monelle ammattilaiselle ja potilaalle olla hirviö, mutta sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti tunnehaavat huomioivaa hoitamista. Jokaisella meillä on paitsi oma perimämme myös oma tunnehaava- ja kokemushistoriamme, joka vaikuttaa hoitokokemuksiimme ja terveyskäyttäytymiseemme.

Itselleni jäi koulutuksesta miellyttävä jälkitunne.  Vaikuttaa siltä, että terveydenhuollossa ollaan valmiita muutokseen. Toki olen ehkä jäävi tekemään arvioita koulutuksesta, koska olemme osittain Pelkosen kanssa yhdessä kehittäneet koulutusta.

Palautepuheenvuoroissa kävi ilmi, että tällaiselle koulutuksella on ajassamme tilaus. Koulutuspaketti sisälsi teoriaa, harjoituksia ja ryhmäkeskusteluja. Kouluttaja loi välillä ryhmään vilkastakin vuoropuhelua. Itse toin esille, että jokaisen hammaslääkärin (ja tietty koko hammashoitohenkilökunnan) tulisi olla traumainformoitu, koska hammashoitoon liittyy usein tunnehaavojen esiintulo tai uusien sellaisten tuottamisen mahdollisuus. Sitäpaitsi tutkimustenkin mukaan lapsuuden kaltoinkohtelulla ja laiminlyönneillä (ACE) on merkittävä vaikutus paitsi kokonais- myös suun terveyteen. Vieressä istuva gynegologi peesasi asiaa, sanomalla, että niin pitäisi olla myös jokaisen naistentautien lääkärin.

Tarkemmin kun tuntee traumainformoitua hoitamista, sisäistää sen, että koko henkilökunta siivoojasta ylilääkäriin ja vastaanottoapulaiseen tulisi kouluttaa tunnehaavojen huomiointiin. Traumainformoitu hoitaminen on siinä mielessä upea asia, että se antaa potilaille ja asiakkaille,  terveyden-, sosiaalihuollon ammattilaisille sekä opettajille yhteisen kielen. Tunnehaavat ja niiden tuottama kärsimys on yhteinen kaikkien yhteinen haaste. En usko, että on lääketieteellistä alaa, jonka harjoittaja ei hyötyisi traumainformoidusta hoitamisesta. Tuntuu mukavan yhdistävältä sisuskaluissa kun huomaamme, kaikki puhuvamme samaa traumainformoidun viitekehyksen yhteistä kieltä.

On aika koota yhteen se, minkä erityistieteet ovat pirstoneet.

PS. Anne Pelkonen käytti koulutuksensa perustana Sheela Rajan traumainformoidun hoitamisen pyramidimallia, joka löytyy täältä hammashoitopelko-sivuiltakin.