Miksi traumainformoitu sote?

— Kati Sarvela —

Monet hahmottavat, että traumoja on vain suuret mullistavat tapahtumat, kuten seksuaalinen hyväksikäyttö tai tsunami. Asia on kuitenkin niin, että trauma on moniuloittenen ilmiö. Yksittäinen traumatisoiva tapahtuma voi aiheuttaa niin sanotun I-tyypin trauman. Toistuva traumatisoiva tekijä ihmisen elämässä (esim. perheväkivalta, lääketieteelliset toimenpiteet ja diagnoosit, koulukiusaaminen, työpaikkakiusaaminen, tuskainen avioero ja huoltajuusriidat) voivat kasaantuessaan puolestaan aiheuttaa niin sanotun II-tyypin trauman. Kehomieleen, mutta yhtä lailla myös yhteisöön tai traumatisoituneeseen organisaatioon, voi kerääntyä monenlaisia pienempiä tai suurempia traumaattisia tapahtumia, jonka seurauksena voi syntyä traumaattista stressiä.

Traumainformoidun käytäntöjen omaksuminen sote-yksiköissä on tärkeää, mutta se on sitä muissakin yhteiskunnallisissa instituutioissa, kuten kouluissa, poliisivoimissa, palolaitoksessa ja varhaiskasvatuksessa. Tässä hieno skotlantilainen videoa traumainformoidusta työvoimasta. Skotlanti, Kanada ja Yhdysvallat ovat edellä kävijä maita tässä asiassa.

Meidän on opittava pelaamaan moniammatillisesti yhteen ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseksi vähentääksemme kärsimystä, puuttuaksemme sairastavuuden juurisyihin ja tehdäksemme kustannussäästöjä. Traumainformaatio tarjoaa meille tähän yhteisen moniammatillisen kielen, jota kaikki voivat ymmärtää.

Tarvitsemme traumainformoitua kohtaamista terveydenhoitoon esimerkiksi seuraavista syistä:

  • Tuottaaksemme parempilaatuisia, yksilöllisiä palveluita
  • Saadaksemme aikaan parempia hoitotuloksia
  • Vaaliaksemme omaa ja potilaan mielenterveyttä
  • Vähentääksemme yksilöiden ja yhteisöjen traumaattista stressiä
  • Vähentääksemme omaa ja potilaan päihteiden käyttöä

Joskus työmme voi olla ihmisten parissa raskasta. Kun jaan potilaiden kanssa heidän tarinoitansa, voin joutua maksamaan tästä hinnan. Olen alttiina sijaistraumatisoitumiselle, jolloin alan kantamaan potilaan taakkaa omassa kehossani. Tämä puolestaan voi johtaa kyynistymiseen, empatiauupumukseen  ja loppuunpalamiseen. Traumainformoitu ihmisen kohtaaminen on tärkeää siis myös oman itsen kannalta.

Traumainformoituina voimme oppia parantamaan kimmoisuuttamme  ja vahvistamme itsemme henkistä kasvua yhdessä potilaittemme kanssa. Jotta voimme tarjota parasta hoitoa parantajina, on meidän varmistettava oma turvallisuuden kokemus, itsehoito (esimerkiksi omien rajojen tunnistaminen ja vahvistaminen sopivan vahvuiseksi)  ja yhteisöllinen tukiverkostomme.

Myös (hammas)lääketieteelliset toimenpiteet voivat olla potentiaalisesti psyykkisesti traumatisoivia. Trauma ei ole itse tapahtuma (esimerkiksi vaikea hampaan poisto), vaan tapahtuman aiheuttama tunne- ja reaktiomalli kehossa. Trauma vaikuttaa sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin sekä koko yhteisöllisen ja yksilöllisen identiteettimme muodostukseen. Yksilö mutta myös yhteisö voi siis kantaa traumojen oireita.

img_3980

Kun opimme traumainformoituina tunnistamaan psykologisten haavojen, traumojen, vaikutukset yksilöissä ja yhteisöissä, kasvaa meistä ymmärtäväisempiä ja armollisempia ihmisiä. Voimme katsoa itseämme ja ihmisten välisiä tilanteita ”traumasilmälasien” läpi. Tämä on tärkeää, koska traumaattinen kokemus uhkaa paitsi fyysistä tai emotionaalista hyvinvointia ja se voi herättää myös voimakkaita avuttomuuden, kauhun, ja kontrollin menettämisen pelkoa. Traumaattiset kokemukset voivat merkittävästi muuttaa henkilön käsitystä itsestä, ympäristöstä ja ihmisistä.

Traumaattisten kokemusten kasaantuessa, vaikkapa kiusaamisen, syrjäytymisen ja osattomuuden vuoksi, vasteet kasvavat yhä voimakkaammiksi ja vaikuttavat yhä enemmän yksilön toimintaan. Pitkäaikainen altistuminen traumaattiselle stressille voi vaikuttaa ihmisten kaikkiin elämän osa-alueisiin, mukaan lukien biologinen, kognitiivinen, sosiaalinen ja emotionaalinen toiminta.

Koska ihmiset, jotka ovat kokeneet useita traumoja, eivät liity maailmaan samalla tavoin kuin ne, joilla ei ole ollut vastaavia kokemuksia, he tarvitsevat palveluita ja vuorovaikutusvasteita, jotka ovat herkkiä heidän kokemuksilleen ja tarpeilleen.

Henkilöstön koulutus ja kokemuksellinen oppiminen ovat ratkaisevia traumainformoituun järjestelmään pääsemiseksi. Traumatietoisuus varmistaa, että kaikki työntekijät työskentelevät samasta ymmärryksestä käsin ja kykenevät tarjoamaan samantyyppisiä traumasensitiivisia vastauksia haastaviin tilanteisiin. Koulutuksen perustaitoihin kuuluu mm. sen ymmärtäminen, mitä on traumaattinen stressi, kuinka se vaikuttaa aivoihin, kehoon, yhteisöön ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tärkeää on myös tunnistaa sijaistraumatisoituminen ja  empatiauupumus.

Traumadynamiikan muutos, joskus  lyhytkin esittelykoulutus, voi aikaan saada muutoksen, jossa henkilöstö voi tulla herkemmäksi tunnehaavojen tunnistamiselle ja kohtaamiselle. Tämän jälkeen on vähemmän todennäköistä, että henkilöstö luo uutta pelkoa tai tavalla tai toisella traumatisoi tarpeettomasti potilaitaan tai  asiakkaitaan. Lisäksi voi olla työyhteisöä eheyttävä kokemus, kun huomaamme katsovamme ”hankalia” asiakkaita ja työtovereita myötätuntoisemmin, ”traumasilmälasien” läpi.

Traumainformoiduksi kasvaminen on sekä yksilö- että yhteisötasolla jatkuva kasvu- ja oppimisprosessi. Yksilö tai yhteisö ei ole koskaan loppuun saakka traumainformoitu. Se on päivästä toiseen tapahtuvaa yksilön tai yhteisön tunnetaitojen kehittämistä, muuttumista ja harjoittelemista kohtaamaan hyväksyvän läsnäolevasti omia ja toisten ihmisten tunnehaavoja.

Traumainformoiduksi kasvaminen on jatkuvaa kehittymistä kohtaamaan myötätuntoisesti, uusin tavoin ja näkökulmin haavoitettuja ihmisiä, myös itseämme. Se on eri tieteiden välisten siltojen rakentamista. Se on saumattoman moniammatillisen yhteistyön kehittymistä, jossa pyrimme eri ammattilaisten kanssa kannattelemaan asiakkaita,  ehkäisemään uusien psyykkisten haavojen syntymistä ja tekemään yhdessä parhaamme vanhojen haavojen arpeutumisen auttamisessa.

 

Koulutusta:

http://iloajatoivoa.fi/event/traumainformoitu-hoito-lasnaoloa-ja-tunnetaitoja-terveydenhoidon-henkilostolle

 

Luettavaa:

https://www.acesconnection.com/blog/trauma-informed-care-toolkits-1

https://www.healthcaretoolbox.org/

https://www.samhsa.gov/nctic

http://whatworksforhealth.wisc.edu/program.php?t1=22&t2=17&t3=122&id=636

 

Mainokset

Väärinkäsityksiä traumainformoidusta hoitamisesta

Processed with MOLDIV

— Kati Sarvela—

Väärinkäsitys 1

Kaikilla mielenterveyspotilailla on traumahistoria

Vaikka traumat, tunnehaavat, ovat riskitekijänä monissa mielenterveys- ja oppimishäiriöissä sekä lukuisissa fyysisissä sairauksissa, ne eivät selitä tietenkään kaikkia ihmisen hyvinvointi- ja terveysongelmia. Tosiasia silti on, että parantumattomat tunnehaavat ovat yleisiä. Traumatisoituneelle henkilölle traumainformoitumaton järjestelmä ei tuota riittävän monipuolisia palveluita. Esimerkiksi enemmistöllä mielenterveyspalveluita käyttävistä on traumahistoriaa. Perusterveydenhuollossa, kuten hammashoidossa, käy joka päivä lukuisia henkilöitä, jotka kärsivät parantumattomista tunnehaavoista.

Väärinkäsitys 2

Traumainformoitu järjestelmä sopii vain traumatisoituneille

Traumainformoitu järjestelmä ei ole sama kuin traumojen hoitoon keskittyvä järjestelmä. Traumainformoitu järjestelmä sopii moniin yhteiskunnallisiin instituutioihin, esimerkiksi sote-yksiköihin, kouluihin, varhaiskasvatukseen sekä oikeuslaitokseen. Esimerkiksi Skotlannissa on aktiivinen ruohonjuuritason liike meneillään, jossa pyritään muuttamaan järjestelmää traumainformoiduksi.  Traumainformoidussa järjestelmässä osataan ohjata ihminen asiakaslähtöisesti hänen tarvitsemansa moniammatillisen avun piiriin, tarvittaessa tietysti myös traumaterapiaan. Lisäksi pyritään ennaltaehkäisemään järjestelmässä tapahtuvaa potilaiden ja henkilökunnan kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä  sekä pyritään ehkäisemään esimerkiksi kivuliaista toimenpiteistä, pitkällisestä sairaalajaksoista tai sairausdiagnoosesista seuraavia tunnehaavoja.

Väärinkäsitys 3

”Mitä sinulle on tapahtunut?” otetaan kirjaimellisesti

Traumainformoidun järjestelmässä keskeinen kysymyksenasettelu, kun kohdataan haavoittunut asiakas, on  ”Mitä sinulle on tapahtunut?”. Tätä ei kuitenkaan ääneen kysytä, vaan se on orientoitumistapa. Ammattiauttajat ymmärtävät ja sisäistävät toimintaansa, että kokonaisvaltainen hyvinvointi, myös fyysinen terveys, muovautuu paitsi perimän ja terveyskäyttäytymisen myötä, myös sosiaalisessa ja kulttuurissa vuorovaikutuksessa. Hyvä on myös pohtia joskus ”Mitä minulle on tapahtunut?”, kun auttaja reagoi tunnepitoisesti asiakkaaseen.

Väärinkäsitys 4

Traumainformoitu järjestelmä on käsitteellisesti sekava

Traumainformoitua järjestelmää ei opi pelkästään kalvosulkeisissa tai kirjoja lukemalla. Sen sijaan se on systeemisellä tasolla tapahtuva organisaatiokulttuurin muutos, joka tapahtuu  kokemuksellisesti, yhdessä oppien ja uusia innovatiivisia auttamis- ja tukimuotoja etsien. Jos asiaa yrittää opetella vain faktoja opiskelemalla, prosessi voi tuntua sekavalta.

Väärinkäsitys 5

Traumainformoiduksi muututaan yksilötasolla tapahtuvan muutoksen kautta

Vaikka on tärkeää, että yksilötasolla työntekijät ovat traumainformoituja, muutos on systeeminen. Tämä merkitsee sitä, että muutoksen on tapahduttava myös verkostoyhteistyössä, johtamiskäytännöissä ja rakenteissa.

Väärinkäsitys 6

                                             Muutos on jo tapahtunut sotessa

Muutos on Suomessa aluillaan. Soteyksiköt ovat tässä suhteessa vielä hyvin eriarvoisissa asemissa. Suomessa aidosti traumainformoidut yksiköt ovat harvinaisia.

Viime viikolla Trauma- ja kriisikongressissa Oulun vastaanottokeskus kertoi kokemuksistaan traumainformoiduista asiakaspalveluista. He ostavat kuitenkin esim. terveyspalvelunsa ja heidän yhteistyökumppaninsa eivät ole traumainformoituja.

PS. Kuten mainitsin, Skotlanti yksi edelläkävijä maa traumainformoitujen palveluiden suhteen. Tämä video kannattaa katsoa! Tässä puolestaan oma videohaastatteluni traumainformoidusta hammashoidosta. Jos kouluttautuminen kiinnostaa, ilmottaudu kurssillemme tästä.

Lähteenä olen käyttänyt omia kokemuksia sekä artikkelia:  (Mis)understanding trauma-informed approaches in mental health, Angela Sweeney & Danny Taggart, Journal of Mental Health, Oct 2018

Suomeenkin traumainformoitu hoitojärjestelmä?

– Kati Sarvela –

Torstaina sain tilaisuuden olla osallisena Oulussa Duodecimin järjestämällä traumainformoidussa koulutuspilotissa, jota veti psykiatri Anne Pelkonen.  Koulutus oli nimeltään ”Traumainformoitu hoito – Läsnäoloa, myötätuntoa ja tunnetaitoja lääkäreille”. Traumainformoitu sana voi monelle ammattilaiselle ja potilaalle olla hirviö, mutta sillä tarkoitetaan yksinkertaisesti tunnehaavat huomioivaa hoitamista. Jokaisella meillä on paitsi oma perimämme myös oma tunnehaava- ja kokemushistoriamme, joka vaikuttaa hoitokokemuksiimme ja terveyskäyttäytymiseemme.

Itselleni jäi koulutuksesta miellyttävä jälkitunne.  Vaikuttaa siltä, että terveydenhuollossa ollaan valmiita muutokseen. Toki olen ehkä jäävi tekemään arvioita koulutuksesta, koska olemme osittain Pelkosen kanssa yhdessä kehittäneet koulutusta.

Palautepuheenvuoroissa kävi ilmi, että tällaiselle koulutuksella on ajassamme tilaus. Koulutuspaketti sisälsi teoriaa, harjoituksia ja ryhmäkeskusteluja. Kouluttaja loi välillä ryhmään vilkastakin vuoropuhelua. Itse toin esille, että jokaisen hammaslääkärin (ja tietty koko hammashoitohenkilökunnan) tulisi olla traumainformoitu, koska hammashoitoon liittyy usein tunnehaavojen esiintulo tai uusien sellaisten tuottamisen mahdollisuus. Sitäpaitsi tutkimustenkin mukaan lapsuuden kaltoinkohtelulla ja laiminlyönneillä (ACE) on merkittävä vaikutus paitsi kokonais- myös suun terveyteen. Vieressä istuva gynegologi peesasi asiaa, sanomalla, että niin pitäisi olla myös jokaisen naistentautien lääkärin.

Tarkemmin kun tuntee traumainformoitua hoitamista, sisäistää sen, että koko henkilökunta siivoojasta ylilääkäriin ja vastaanottoapulaiseen tulisi kouluttaa tunnehaavojen huomiointiin. Traumainformoitu hoitaminen on siinä mielessä upea asia, että se antaa potilaille ja asiakkaille,  terveyden-, sosiaalihuollon ammattilaisille sekä opettajille yhteisen kielen. Tunnehaavat ja niiden tuottama kärsimys on yhteinen kaikkien yhteinen haaste. En usko, että on lääketieteellistä alaa, jonka harjoittaja ei hyötyisi traumainformoidusta hoitamisesta. Tuntuu mukavan yhdistävältä sisuskaluissa kun huomaamme, kaikki puhuvamme samaa traumainformoidun viitekehyksen yhteistä kieltä.

On aika koota yhteen se, minkä erityistieteet ovat pirstoneet.

PS. Anne Pelkonen käytti koulutuksensa perustana Sheela Rajan traumainformoidun hoitamisen pyramidimallia, joka löytyy täältä hammashoitopelko-sivuiltakin.

Haluammeko sotessa puuttua sairastavuuden ja pahoinvoinnin juurisyihin?

Monet tutkijat väittävät, että lapsuuden kaltoinkohtelu on länsimaisen kulttuurin suurin terveysongelma.

Felitti luokittelee kuuluisassa ACE (adverse childhood experiences) tutkimuksessaan lapsuuden kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin yhteentoista eri luokkaan.

1. Fyysinen kaltoinkohtelu

2. Seksuaalinen kaltoinkohtelu

3. Emotionaalinen kaltoinkohtelu

4. Fyysinen laiminlyönti

5. Emotionaalinen laiminlyönti

6. Läheisen väkivaltainen käytös

7. Äidin väkivaltainen kohtelu

8. Perheessä päihteiden väärinkäyttöä

9. Perheen jäsenellä mielenterveysongelmia

10. Vanhemmat erillään tai eronneita

11. Vanhempi vankilassa

Tutkimus on karua luettavaa. USA:ssa on vähintään kaksi kolmesta aikuisesta kansalaisesta ollut lapsuudessa yhden kaltoinkohtelu- tai laiminlyöntimuodon kohteena. Yksi kuudesta on ollut vähintään neljän sellaisen kohteena. (https://en.wikipedia.org/wiki/Adverse_Childhood_Experiences_Study)

Suomessa en ole nähnyt vastaavia lukuja, mutta selvää on, että joka päivä lääkärillä ja vaikkapa hammashoidossa tai fysioterapiassa käy lukuisia potilaita, jotka ovat olleet lapsuuden kaltoinkohtelun tai laiminlyönnin kohteena. Tämä, että heillä on käsittelemättömiä tunnehaavoja, vaikuttaa epäsuotuisasti heidän terveyteensä ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsa.

Korkeat ACE arvot ovat tyypillisiä erityisesti moniongelmapotilaille. Riski sairastavuuteen kasvaa suorassa suhteessa ACE-arvoon. Heillä, joilla on korkeat ACE luvut, on aikuisina selkeästi enemmän sairastavuutta (esim. diabetes, autoimmuunisairaudet, monet sydän-ja verisuonisairaudet, huonompi suunterveys, tapaturmat, itsemurhat, mielenterveysongelmat, addiktiot). Mitä korkeampi ACE arvo, sitä enemmän siis inhimillistä kärsimystä ja sairastavuutta.

Mikä parasta, voimme traumainformoidulla eli tunnehaavat huomioivalla hoitamisella porautua terveys- ja hyvinvointiongelmien juurisyihin. Aivomme on muovautuvat, ja voimme terveillä uusilla parantavilla ihmissuhteilla ja hoivakulttuurilla katkaista ajoissa tunnehaavojen mukanaan tyypillisesti tuoman vahingollisen kehityskulun. Esimerkiksi toimiva, traumainformoitu,sosiaalihuolto, koululaitos ja varhaiskasvatus ovat sairauksia ja rikollisuutta ennaltaehkäisevää työtä parhaimmillaan. Myös esimerkiksi vanhempien traumaattista stressiä voidaan perhekeskuksissa helpottaa, jotta he siirtävät mahdollisimman vähän omaa traumaattista tunnetaakkaansa lapsilleen.

Tunnehaavoja huomioivan turvapaikka-ajattelun tulisi muuttua lisäksi kiinteäksi osaksi normaalia perusterveydenhuoltoa. Hammahoitokulttuurin ei tule olla erillinen osa muuta hoitokulttuuria, vaan sen on verkostauduttuva tehokkaasti moniammatillisesti. Esimerkiksi mielenterveysyksiköiden ja sosiaalitoimen tulisi jalkaantua myös hammashoitoloihin. Oma kokemukseni on, että vain aniharva suunhoidon ammattilainen tietää esimerkiksi lain sosiaalihuollosta ja siihen liittyvästä ilmoitusvelvollisuudestaan. Tunnehaavat huomioivan yhteistyön tulisi olla yhtä arkipäiväistä soten rakenteissa ja kenttätyössä kuin kumihanskojen käteen laittaminen hammashoidossa. Näillä sairauksia ehkäisevillä käytännöillä on mahdollista vähentää tulevaisuuden sosiaali- ja terveysmenoja.

Millaiset ovat organisaation hoitokäytännöt sote-yksiköissä turvapaikkoina?

Ne orientoituvat jokapäiväisissä hoitokäytännöissään ajatukseen, että sekä potilailla että ammattiauttajilla voi olla käsittelemättömiä tunnehaavoja. Uutta tunnehaavakuormaa voi myös syntyä herkemmin soteyksiköissä, jotka eivät ole traumainformoituja eli tunnehaavat huomioivia.

Siksi

  • Organisaatiota johdetaan tunnehaavat huomioiden, ja kaikille tehdään tietoiseksi, että yksikköä kehitetään jatkuvasti niitä huomioivaksi
  • Potilaat otetaan mukaan kehittämään organisaatiota
  • Koko henkilökunta koulutetaan tunnehaavat huomioivaksi
  • Luodaan yksiköstä turvallinen paikka potilaille ja ammattiauttajalle sekä emotionaalisesti että fyysisesti
  • Huolehditaan henkilökunnan sekundaarisen traumaattisen stressin*) ennaltaehkäisystä
  • Luodaan tunnehaavat huomioiva työvoima (chcs.org)

Kliinisissä käytännöissä

  • Otetaan potilas mukaan aktiivisesti suunnittelemaan omaa hoitoaan
  • Kartoitetaan potilaiden ACE -arvot
  • Koulutetaan traumaspesifejä käytäntöjä kliiniselle hoitohenkilökunnalle
  • Verkostoidutaan tehokkaasti moniammatillisesti yhteistyökumppaneihin. (chcs.org)

Lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu ja laiminlyönti riippuu paitsi lapsen ympäristöstä (millaiset vuorovaikutussuhteet), se näyttää siirtyvän myös sukupolvelta toiselle. Tarkkaan ottaen ei tiedetä, miten se periytyy, ehkä geneettisesti, epigeneettisesti **) ja sosiaalisesti. Esimerkiksi stressi, tupakointi ja addiktiot voivat olla mukana aktivoimassa geneettisiä muutoksia.

Lapsuudessa kaltoinkohdellun aikuisen vanhemmuus voi olla joskus hyvinkin häiriintynyttä. ACE kun voi muuttaa aivojen biologian.Vahvat yhteisöt muodostavat puskureita taakkojen siirtymiselle. Tämä on eräs syy, miksi sote-yksiköiden tulisi kehittyä turvallisiksi, yhtesöllisiksi turvapaikoiksi, jossa hoidetaaan perinteisesti, myös valmennetaan tunnehaavojen tunnistamiseen ja korjaamiseen. Puskuroivassa yhteisössä hyödynnetään aivojen muovautuvia ominaisuuksia ja kykyä itsensä korjaamiseen.

Tämänhetkinen kulttuurimme, jossa ääriliikkeet, vihapuhe ja alistavat keskustelukäytännöt jylläävät, kertovat siitä, kuinka rakenteisiin ja organisaatiohinkin vo kasaantua tunnehaavoja. Mikäli haluamme terveitä, hyvinvoivia rakenteita, potilaita, ammattiauttajia ja kansalaisia, on meidän paneuduttava pahoinvoinnin juurisyihin, rakenteiden tervehdyttämiseen sekä lapsuuden kaltoinkohtelun ja laiminlyöntien tehokkaaseen ennaltaehkäisyyn. Amerikkalaisen tunnehaavat huomioivan hoidon pioneerin, Sandra Bloomin, sanoin:

*) Auttajista traumaattiselle stressille altistuvat primaaristi onnettomuustilanteissa työskentelevät eli sairaankuljetushenkilöstö, palomiehet ja poliisit sekä lääkärit ja hoitohenkilöstö. Sekundaarisesti traumaattiselle stressille altistuvat ns. toisen vaiheen auttajat eli kriisiryhmien työntekijät, sosiaalityöntekijät ja mielenterveystyöntekijät, jotka auttavat ja hoitavat uhreja onnettomuuden jälkeen. Traumaattiselle stressille altistuvat monet muutkin ammatti-ihmiset, kuten toimittajat ja kuvaajat, oikeudenkäyntihenkilöstö, sosiaali- ja terveydenhuollon laitosten työntekijät, vastaanottokeskusten työntekijät jne. (Tämä on lainaus Traumaterapiakeskuksen sivuilta)

**) Epigeneettisillä tekijöillä tarkoitetaan geenien toimintaan vaikuttavia solusukupolvesta toiseen periytyviä säätelytekijöitä, jotka eivät muuta dna:n emäsjärjestystä. Toisin kuin geenimuutos, epigeneettisesti vaikutus voi myös purkautua.

– Kati Sarvela – (esisuomi at gmail.com)

Lähteitä:

SAMSHA

Felitti

Jenny Andesson

Hammashoitopelko on monitieteellinen haaste

~ Kati Sarvela ~

Kun vastaanotolle tulee  hammashoitoa pelkäävä potilas, hammaslääkäri saattaa tuntea joskus olonsa melko voimattomaksi. Tuntuu, että oma työkalupakki on kovin rajoittunut moniongelmaisen ja hoitoa pelkäävän potilaan auttamisen kodalla.

Hammashoidon perustan luo luonnollisesti empaattinen hoitosuhde, jossa potilas tuntee olonsa turvalliseksi. Hän saa laadukasta hoitoa ja kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Tällöin pelko voi vähitellen helpottaa ja estetään uusien ”traumojen” eli tunnehaavojen syntyminen. Melko usein hammashoito lähtee pikkuhiljaa sujumaan ongelmitta. 

Läheskään aina asiat eivät suju näin jouhevasti. Joskus pelkäävä keskeyttää hoitonsa, eikä häntä näy taaskaan useampaan vuoteen. Saattaa olla, että pelko palaa tai yksinkertaisesti kustannukset hoidosta nousevat ylivoimaiseksi. Hoidon keskeytymisen jälkeen potilas saattaa palata muutaman vuoden kuluttua, ja hampaat ovat entistä huonommassa kunnossa.

Hammashoitopelko voi olla osa moniongelmaista vyyhtiä, johon liittyy monenlaisia sosiaalisia ongelmia, varhaista kaltoinkohtelua ja erilaisia epäterveellisiä, suun ja kokonaisterveyden kannalta vahingollisia, addiktioita.

Mistä apu tilanteeseen? Onko olemassa taikasauvaa, jolla parannamme moniongelmaisen hammashoitoa pelkävän potilaamme tilannetta?

Tunnetuimpia suomalaisia humanisteja, edesmennyt filosofi, Cambridgen yliopiston professorinakin toiminut, Georg H.von Wright, kirjoitti aikoinaan, että luonnontiede on markkinatalouden juoksupoika. Luonnontieteitä ylikorostavan lääketieteen riskinä on muuttua liian helposti markkinatalouden juoksupojaksi. Tämä esineellistävä, materialistisen maailmankatsomuksen näkökulma, saattaa vakavasti kaventaa mahdollisuuksiamme moniongelmaisen potilaan auttamisessa. 

Lääketieteilijöiden on pidettävä huoli siitä, että perustehtävämme, potilaiden auttaminen, pysyy kirkkaana mielessämme. Suurin osa meistä on humaaneja ja suurisydämisiä ammattiauttajia. Yhä useampi on sisäistänyt, ettemme auta potilaitamme vain tieteellisteknisellä tempuilla ja lääkehoidollisella osaamisellamme. Tarvitsemme myös kokonaisvaltaisemmalle tieteelliselle maailmankuvalle rakentuvaa yhteistoiminnallista hoitokulttuuria.

Me suunhoidon ammattilaiset voimme  kurottaa kätemme humanistisia tieteitä edustavia sosiaalialan ja terveydenhoidon ammattilaisia ja -tutkijoita kohden. Tämä on erityisen tärkeää moniongelmaisten kohdalla. Voimme yhdessä rakentaa  sote-keskuksiin turvaverkoja, joiden avulla potilaamme saa kokonaisvaltaista apua tilanteeseensa.  Laajemmalla näkemyksellä, moniammatillisella yhteistyöllä ja empaattisella asenteella on mahdollista, että tuemme potilastamme syvällisessä terveyskäyttäytymisen ja -asenteen muutoksissa.

Syksyllä ilmestyvän kirjamme (Inhimillisyyden vallankumous – Iloa ja toivoa terveydenhoitoon, Basam Books, 2018) johdannossa kirjoitamme:

Terveys on kuin joki. Kun ihminen on terve, hän virtaa vapaasti ja ohjaa itseään kepeästi elämän kimaltelevassa, joskus karikkoisessakin uomassa. Sairastuessaan hän takertuu joskus tiukasti veden pinnassa näkyviin kareihin tai rantaheinikkoon. Rannalla ammattiauttaja ojentaa kätensä,  irrottaa juuttuneen ja luotsaa takaisin esteettömään, soljuvaan virtaukseen.

Inhimillisyyden vallankumouksessa rakennamme ammattiauttajista ja vertaistukijoista turvayhteisöjä, jotta mahdollisimman moni ihminen pysyisi omana itsenään luonnollisesti virtaavassa joessa, juuttumatta ja takertumatta. Karikkoihin ajautuneita tukiessaan auttaja kohtaa paljon inhimillistä kärsimystä, kipua ja pahoinvointia. Sosiaali- ja terveydenhoitoala on muutosmyrskyn keskellä. Se herättää paljon tunteita sekä kansalaisissa, päättäjissä että auttajissa. Moni ammattilainen työskentelee itsekin jaksamisensa äärirajoilla. Alati kiristyvissä tehokkuusvaatimuksissa hän saattaa kokea riittämättömyyttä  oman professionsa ahtaassa viitekehyksessä.

Syvällinen arvo-,  asenne- ja terveyskäyttäytymisen muutos moniongelmapotilailla voi tapahtua vain asiakaslähtöisesti ja potilaskeskeisesti yhteistoiminnallisesti eri alojen ammattiauttajien kanssa.  Meidän on ammattiauttajina ymmärrettävä laajemmin tieteen maantiedettä, erilaisia tieteenfilosofisia perinteitä ja niiden erilaisia metanäkökulmia parantaiseen.  Kokonaisvaltaista paranemista tukee esimerkiksi yhteiskunnalliset muutokset, kokemukselliset menetelmät ja lääketieteelliset hoidot.

Tehokkaaseen parantamiseen moniongelmalisten potilaiden kohdalla tarvitaan lääketieteilijöiden, terveyssosiologien, kasvatustieteilijöiden (varhaiskasvatus, muodonmuutoksellinen oppiminen), terapeuttien (esim. tunnehaavat huomioiva hoitaminen), luovien menetelmien edustajien, filosofien ja teologien yhteistyötä (esimerkiksi elämän merkitysten pohtiminen).

Moniongelmaiset potilaat kärsivät ja he kuormittavat terveydenhoitoa. Juuri heidän kohdallaan syvällinen, moniammatillinen, innovatiivinen, asiakaslähtöinen ja potilaskeskeinen  yhteistyö on tärkeää. Ammattiauttajien on yhdessä rakennettava kansalaisille turvaverkostot, jotka tekevät meistä lääketieteellisten toimenpiteiden ja hoitojen suorittajista mahdollisimman tarpeettomia. Varhainen puuttuminen esimerkiksi sosiaaliseen osattomuuteen ja lapsuuden kaltoinkohteluun on tärkeä osa sairauksien ennaltaehkäisyä. 

Ekonomistit ja yhteiskuntatieteilijät voivat auttaa meitä pohtimaan, millainen on organisaatiorakenteeltaan järjestelmä, jonka päämäärä on tehdä itsensä mahdollisimman tarpeettomaksi. Tällaisissa turvallisuudenkokemukselle rakentuvissa terveydenhoitoyksiköissä tehdään mahdollisimman paljon ennaltaehkäisevää työtä ja mahdollisimman vähän toimenpiteitä ja erityisesti vältetään kaikin mahdollisin keinoin turhia toimenpiteitä.

Me lääketieteilijät tarvitsemme kipeästi oman itsemme ja maailmankuvamme peilausta ja  oman tarkoituksemme kirkastamista osana laajempaa terveydenhoidon kenttää. Suunhoidon ammattilaiset ovat erityisasemassa tässä verkostossa, koska suu on osoittautunut olevan  kokonaisvaltaisemman hyvinvoinnin  ja sosiaalisten ongelmien peili. Esimerkiksi pienen lapsen rikkinäinen hampaisto kertoo tarinaansa siitä, että perheellä saattaa olla hyvinkin vakavia sosiaalisia ja psykologisia ongelmia. 

Hammashoitoa ei tule jättää muun ihmisen hoitamisen erillissaarekkeeksi. Jotta potilas saa kokonaisvaltaisempaa hoitoa, on sosiaalitoimen ja mielenterveysyksikön jalkauduttava  hammashoitoloihin. Sosiaalitoimi lähettää jatkuvasti potilaita hammashoitoon, mutta hammashoidon olisi myös osattava lähettää luontevasti potilaitansa sosiaali- ja mielenterveysavun piiriin.  Yhteistoiminta tuo kustannustehokkuutta.