Huhtikuun 2017 hammashoitopelkotarina -kilpailun voittaja

Pelkotarinoita tuli facebook-sivuillemme kolmisenkymmentä. Parikymmentä niistä oli selviytymistarinoita, joita varsinaisesti haettiin. Loput olivat etupäässä kertomuksia hammashoitopeloista ja niiden historioista. Nekin olivat mielenkiintoisia.  Kiitos vielä kerran kaikille kirjoittajille!

Sukupuolijakauma oli selvä. Kaikki tarinat olivat naisten tarinoita.

Yksityisviesteinä tulleet tarinat olivat perusteellisempia,  syvällisempiä ja pitempiä. Osaa lukiessa oikein sydäntäni kouraisi.  Kahdessa oli rankkaa lapsuuden seksuaalista hyväksikäyttöä, eräällä oli erityisherkkyyttä ja eniten oli vaikeita, jopa törkeältä kuulostavia hammashoitokokemuksia: kaltoin kohtelua hoitohenkilökunnan taholta. Erään kirjoittajan sanoja lainaten… Kun olisi saanut edes sen pienen hymyn tai kosketuksen, tunteen siitä, että kaikki on hyvin… olet hyvissä käsissä!

Selviytymistarinoissa korostui taitava, empaattinen, vuorovaikutustaitoinen hammashoitohenkilökunta, joka sai potilaan kokemaan olemisen ja hoidon turvalliseksi.

 Tässä voittajan, Marjaanan, tarina:

”Mulla pelko talttui lopullisesti, kun menin hammaslääketieteen opiskelijoille hoidettavaksi. Se, että yksi käynti saattoi kestää usean tunnin, sopi mulle hyvin, jokaisen vaiheen välissä oli aikaa, mitään ei tehty kertomatta minulle tapahtumien kulusta. Tiesin koko ajan, mikä vaihe on seuraavana, kiputilanteesta huolehdittiin tarkasti. Mukana hoidossa oli myös todella kokeneita opettajia, jotka osasivat asiansa hyvin ja olivat kaikki lempeitä ja ihmisläheisiä. Jäljellä fobiasta on vielä pientä hallitsematonta tärinää hammaslääkärin tuolissa, mutta pärjään sen kanssa hyvin. 

Tästä on nyt muutama vuosi aikaa, jonka jälkeen olen käynyt kunnallisessa hammashoidossa. Puolessa tunnissa tapahtuu paljon, ja on hienoa, että ammattilaiset kykenevät tekemään työnsä ripeästi. Kuitenkin vaatii pelosta kärsivältä aika paljon olla ripeässä käsittelyssä, ajatukset ei välttämättä ehdi mukaan tapahtumien kulkuun. Jonkinlainen keskustelu ennen ja jälkeen hoidon olisi varmaan jo iso askel eteenpäin!”

Valitsin tarinan seuraavin perusteluin.  Se heijastaa kolmea hammashoitopelosta selviämisen tärkeää osa-aluetta, joita tutkimusnäyttö vahvistaa.

1.  Pelko voi lieventyä ihan vain itsestään, kun potilaalle tarjotaan turvallinen hoitoympäristö:  empatiaa ja aikaa, ja selitetään mitä tehdään.

2. Huolehditaan riittävästä kivun poistamisesta.

3. Pelosta ”paraneminen”  ei ole aina sitä, että pelko kokonaan katoaa.  Se on usein sen sijaan sitä, että pelon kanssa aletaan koko ajan pärjäämään paremmin ja paremmin.

Mainokset

Kuinka opettaa tietoisuustaitoja hammashoidon ammattilaisille?

Fyysinen minuutemme ei ensisijaisesti rajoita meitä.

Sen sijaan meitä rajoittaa pikemminkin fyysisiin

rajoituksiin liittyvä mielentilamme.

  – Ellen Langer 

Keskeinen ja toistuva teema tällä sivustolla on,hypnoosin lisäksi mindfulness. Puhun suomeksi ihan vain tietoisuustaidoista tai hyväksyvästä läsnäolosta.  Artikkelin välipaloina olevat lainaukset ovat amerikkalaiselta hyväksyvän läsnäolon ”äidiltä”, Harvardin yliopiston pitkäaikaiselta professorilta Ellen Langerilta. (Täältä löydät  hänen ajatuksistaan kirjoittamani blogiartikkelin.)

Varmuus on julma mielentila.

Se kovettaa mielemme mahdollisuuksille.  

– Ellen Langer

Hyvän ja syvällisen peruspaketin tietoisuustaidoille antaa terveyskeskuslääkäreille USA:ssa kehitetty opetuskokonaisuus: Hyväksyvästi läsnäoleva vuorovaikutus: ”Kuinka tuoda intentio, huomio ja peilaus kliinisiin käytäntöihin”. ( ”Mindful Communication: Bringing Intention, Attention, and Reflection to Clinical Practice”, Krasner & Epstein, 2010. Tässä pdf:nä.)

Krasnerin ja Epsteinin malli (2010) on biopsykososiaalinen, jossa ymmärretään kehon, mielen ja sosiaalisen ympäristön muodostavan jakamattoman kokonaisuuden. Näitä elementtejä ei voi erottaa toinen toisestaan. Hammashoitopelkokin on biopsykofyysinen kokemus. Tämä kaiken riippuminen kaikesta oli minulle urani alkuaikoina vaikea ymmärtää, kun hammaslääkärinä olin tottunut ajattelemaan biomedisiinan yksilökeskeisellä, materialistisella ajattelutavalla.

Tietoisuustaitojen maailmassa täytyy sinun, terveydenhuollon ammattilainen, oppia päästämään irti hetkiksi järjen kriittisestä kontrollista. Joudut rohkeasti, läsnäolevasti ja uteliaasti siirtymään kokemuksellisen oppimisen  maailmaan. Ajattelen oikeastaan tämän hetkittäin tapahtuvan järjestä irti päästämisen olevan omavoimaiseksi (self-efficacy) ja itseohjautuvaksi kasvamisen peruspilari ja edellytys. Meidät on opetettu olemaan ulkoisen tiedon ohjattavina, mutta tietoisuustaidoissa joudut opettelemaan luottamusta omaan kehoosi ja sen vaiennettujen tuntemusten aistimiseen, havainnointiin ja nimeämiseen. 

Jokaisessa ihmisessä on olemassa näkökulma,

jonka linssin kautta voimme

oppia ymmärtämään paremmin itseämme.

– Ellen Langer

Krasnerin ja Epsteinin (2010)  ydinkokemukset terveydenhuollon ammattilaiselle hyväksyvästi läsnäolevassa kommunikaatiossa sisäistettäväksi ovat seuraavat:

  1. Hyväksyvä läsnäolo – avoin, vastaanottavainen, ei-arvottava suuntautuminen omaan tämän hetken kokemukseen.
  2. Narratiivinen lääketiede – Peilaavien tarinoiden luominen ja jakaminen, joilla tutkitaan perusteellisesti merkityksellisiä lääkärin kokemuksia.
  3. Arvostava haastattelu – Lähestymistapa yksilön ja organisaation muutokseen, jossa muutetaan niiden tavanomaisia ajattelu- ja käyttäytymismalleja. Haastattelussa ei niinkään keskitytä ratkaistaviin ongelmiin, vaan vahvuuksiin ja voimavaroihin, joihin voidaan suuntautua ja joita voidaan vahvistaa.

Jokainen voi kouluttaa itseään kokemuksellisen oppimisen kautta tietoisuustaitoihin. Jokaisen kohdalla tie läsnäoloon on omanlaisensa. Hyödymme monenlaisista tietoisen hyväksyvän läsnäolon harjoittelusta, lukemattomista kehollisista menetelmistä (esim. jooga, terapeuttinen tanssi) ja luovista itseilmaisullisista taideterapeuttisista menetelmistä, joihin on sisäänkirjoitettuna tietoinen hyväksyvä läsnäolo.

Tuo Krasnerin ja Epsteinin malli sisältää kyllä kattavan sukelluksen tietoisuustaitojen maialmaan.  Se antaa hyvän perustan ymmärrykselle.

Millä tavalla itse omassa elämässäni olen kouluttanut itseäni tietoisuustaitoihin?

  1. Teen lähes päivittäin muodollisia tai epämuodollisia mindfulness-harjoituksia. Muodollisia harjoituksia teen ihan youtubesta sekä olen koulutukseni kautta saanut linkkejä myös suomalaisten kouluttajien tekemiin tietoisuustaitoharjoituksiin. Epämuodollisia harjoituksia teen arjessani. Esimerkiksi kävellessäni töihin, pyrin kävelemään tietoisen läsnäolevasti, milloin aistien kehoani, milloin ympäristön ääniä ja visuaalisia kohteita.
  2. Olen kirjoittanut vuosia itseni kanssa henkilökohtaisia tarinoita, jakaen itseni kanssa kokemuksia, jotka ovat liittyneet työhöni tai yksityiselämääni, myös ”sairausnarratiivini” (Olen kahden syövän kokemusasiantuntija. Erityisesti niiden aikana olen kirjoitellut aktiivisesti mieleni osieni kanssa uutta narratiivia itselleni. Tässä luovaa tekstiä melanoomakokemuksestani.). Erityisesti draamallinen kirjoittaminen, jossa olen leikillisesti luonut hahmoja omasta tietoisuudestani, on ollut lähellä sydäntäni. Olen luonut luovuudellani omasta elämästäni identiteettinarratiivin, tarinan, jonka uskon kannattelevan nykyään melkoisen hyvin arkeani ja työtäni. Narratiivisen lähestymistavan mukaan minuus, eikä myöskään sairaus, ole mikään pysyvä tila vaan ne ovat biologian rinnalla samalla myös kulttuurisia prosesseja. Ihmisen identiteetin ja sairauden voi ajatella olevan siis eräänlainen narratiivinen muutoksenalainen  projekti. Tarinat ovat kliinisen hoitavan suhteen ytimessä, kun taas faktatieto on näyttöön perustuvien käytäntöjen keskiössä. 
  3. Arvostavaa haastattelua *) olen tehnyt työnohjaus- ja hypnoosivalmennusasikkaitteni (työnohjausasiakkaat/pelkopotilaat) kanssa vuosia. Menetelmää voi käyttää sekä organisaatioiden että yksilöiden valmennuksissa. Ajatus on seuraava:  Luon asiakkalle tavoitteen, ja sen jälkeen tutkimme yhdessä, mitkä hänen osistaan tukevat tätä tavoitetta, ja mitkä sabotoivat. Tämän jälkeen pyrimme vahvistamaan mielikuvin ja suggestion voimavaratiloja, joilla pyritään pääsemään tavoitteeseen. Lisäksi pyritään löytämään tavoitetta sabotoivien osien hyvä tarkoitus.

*) Arvostava haastattelu on alunperin David Copperriderin ja Suresh Sivestran kehittävä ratkaisukeskeinen työkalu, jolla tunnistetaan yksilöiden ja yhteisöjen olemassa olevia vahvuuksia. Niitä sitten hyödynnetään yhteisen päämäärän ja tulevan toiminnan suunnittelussa. Itse käytän australialaisen hypnoterapeutin Jan Skyn kehittämää kätevää työkalua (ESI  Executive state identification)  minätilojen terapiasta, jossa nimetään mielen eri osat (minätilat). Tehdään haastatteluun perustuva ”minätilojen kartta”. Tutkitaan tiloja,  jotka vahvistevat ja tukevat tavoitetta, ja nimetään ja tutkitaan myös osia,  jotka sabotoivat tavoitetta. Menetelmä perustuu hypnoterapiasuuntaukseen nimeltään minätilojen terapia (Ego State Therapy).  Sabotoivien mielenosien myönteistä tarkoitusta pohditaan, koska niilläkin on usein ollut hyvä tarkoitus elämämme tarinassa. Ne ovat vain yleensä epäajankohtaisia, ja meidän olisi ”päivitettävä” itseämme. 

Kun opetan tietoisuustaitoja, puhun yleensä minätilojen sijaan kokemustiloista. Ne ovat kokemuksemme kautta oppimiamme tunnelatautuneita toimintamalleja ajatuksineen, jotka olemme oppineet toiston kautta.

Processed with MOLDIV
Kuva on Janina Fisherin tuoreesta kirjasta ”Healing the Fragmented Selves of Trauma Survivors  Overcoming Internal Self-Alientation”(2017,).  Kokemustila on kuin pieni ihminen sisällämme, jolla on omat käyttäytymistavat, työmallit, uskomukset ja halut, omat muistot, tunteet, kehotuntemukset sekä havaintovääristymät. 

Seuraava lainaus on Langerin kirjasta On Becoming Artist, joka on lempikirjojani.  Itselleni hyväksyvän läsnäolon tapa olla maailmassa on ollut oman sisäisen taitelijatilan löytämistä. Olen löyttänyt luovuuteni, taiteiljijan, joka osaa olla läsnä, käyttää mielikuvitusta ja leikkiä erilaisilla näkökulmilla. 

Intuitiivisen maailman kokemisen kautta pääsemme kiinni flow-tilaan, josta käsin alamme erottaa pieniä,

tuoreita yksityiskohtia. Puhtaasti rationaalinen tapa hahmottaa asioita

puolestaan vahvistaa vain vanhoja mielentiloja, jäykkiä luokittelun tapoja.

Toisaalta taiteilijat, jotka elävät samassa maailmassa kanssamme, välttelevät

näitä mielentiloja ja auttavat meitä näkemään maailman uudella tavalla.

– Ellen Langer